Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Briteillä käytännön kokemusta

Yhteinen vapaaehtoistyö tiivistää työyhteisöä

8.11.2004 13:38 Ensin työt, sitten huvi. Vai miten olisi vapaaehtoistyö yhdessä työporukan kanssa? Britanniassa työnantajat tekevät yhä yleisemmin yhteistyötä vapaaehtoistyövoimaa tarvitsevien tahojen kanssa niin, että rahan lahjoittamisen sijaan hyväntekeväisyyteen kanavoidaan ihmisten aikaa ja työtä. Hyödyt työyhteisön ja henkilökohtaisten taitojen kannalta ovat selkeitä, tutkimukset kertovat.

Miltä kuulostaisi vapaaehtoistyö oman työporukan kanssa? Britanniassa työnantajat kannustavat henkilöstöään yhä useammin hyväntekeväisyyden harjoittamiseen erilaisissa yhteistyöohjelmissa niin, että rahan sijasta ihmiset antavat avun tarvitsijoiden käyttöön sekä aikaansa että osaamistaan. Hyödyksi osallistuminen on kaikille osapuolille, tutkimustulokset kertovat.

Yhteiset ponnistukset työpaikan ulkopuolella kohottavat muun muassa työntekijöiden tiimi- ja johtamistaitoja, itseluottamusta sekä tyytyväisyyttä työhön, raportoi Institute for Volunteering Research perehdyttyään vapaaehtoistyön vaikutuksiin Barclays Bankissa. Siellä vapaaehtoistyöohjelmiin osallistuu vuosittain tuhansia työntekijöitä.

Viestintäosaamista ja yhteispelitaitoja

Vapaaehtoistyön hyötyjä koettiin sitä useammin, mitä ahkerammin siihen oli osallistuttu. Esimerkiksi päätöksenteossa koki kehittyneensä 56 prosenttia työntekijöistä, joilla vapaaehtoiskokemusta oli vähintään neljästä kerrasta. Vasta kerran tai kaksi kokeilleista vasta 37 prosenttia tunsi omien taitojensa hioutuneen.

Työntekijöiden taitopääoman kasvu oli ilmeistä myös esimiesten mielestä.
Esimerkiksi 61 prosenttia esimiehistä koki vapaaehtoistyöhön osallistuneen henkilöstönsä viestintätaitojen kehittyneen. Lähes yhtä moni esimiehistä näki projektien hioneen henkilöstön yhteispeliä myös laajemmin.

Hyväntekeväisyyteen osallistuminen työnantajan kautta tuntui monesti työntekijöiden myöhemmässäkin vapaa-ajan käytössä. Monet aktivoituivat tätä kautta erilaisiin vapaaehtois- ja luottamustoimiin, tutkimus kertoo.

Maineen kohennusta myös

Hyväntekeväisyysohjelmiin osallistuminen saattaa olla työnantajalle myös keino oman kuvan kiillottamiseen niin työvoimasta kilpailtaessa kuin puhuttaessa yhteiskunnallisen vastuun kantamisesta.

Vapaaehtoishankkeisiin osallistuneista Barclayn työntekijöistä 67 prosenttia sanoi olevansa valmis suosittelemaan työnantajaansa. Muun henkilöstön osalta osuus jäi 58 prosenttiin. Useasti hyväntekeväisyyteen osallistuneet tuntuivat lisäksi olevan ylpeitä omasta työnantajastaan ja kertovansa mieluusti sen harjoittamasta hyväntekeväisyydestä sukulaisilleen ja tuttavilleen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.