Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sitran sijoitus R5 Visioniin oli pettymys

Tieturin ja Sitran verkkokoulutusyhtiöt yhteen

Verkko-opiskelu ei yleistynyt odotusten mukaisesti.

3.12.2004 09:10 Tieturin verkko-oppimisratkaisuihin erikoistunut Tieturi Online ja pääosin Sitran omistuksessa ollut R5 Vision sulautuvat Tieturi Visioniksi. Yhdistyminen tapahtuu vuoden vaihteessa, ja uudelle yhtiölle haetaan parhaillaan toimitusjohtajaa.

Tieturin toimitusjohtajan Veikko Kanervan mukaan kauppa on seurausta alaa vaivanneesta tarjoajien runsaudesta. Verkkokoulutusyhtiöitä syntyi suurimman buumin aikana paljon erityisesti yliopistopohjalta.

Kanervan mukaan jopa yli 200 yritystä tarjoaa Suomessa verkkokoulutusta. Lisää yritysfuusioita on siten odotettavissa. Myös Tieturi Vision aikoo orgaanisen kasvun lisäksi etsiä sopivia yrityshankintoja.

Tieturi Visioniin siirtyvät työntekijät molemmista yhtiöistä. Uusi yhtiö työllistää 25 ihmistä, ja sen liikevaihto on noin 1,5 miljoonaa euroa. Tieturi omistaa uudesta yhtiöstä 40 prosenttia ja Sitra reilut 40 prosenttia, mutta vetovastuu on Tieturilla. Loput omistuksesta jakaantuu pienomistajille.

Sitra sijoitti vuonna 2000 R5 Visioniin useita miljoonia euroja. R5 Visionin hallituksen puheenjohtaja Kimmo Haahkola Sitrasta myöntää, että sijoittajan näkökulmasta verkkokoulutuksen hidas yleistyminen on ollut pettymys.

– Ihmiset eivät muuttaneet käyttäytymistään niin nopeasti kuin odotettiin, Haahkola harmittelee.

IDC ennusti vielä muutama vuosi sitten verkkokoulutusmarkkinoiden olevan Suomessa satoja miljoonia euroja. Kanervan arvion mukaan kasvu on ollut vuosittain 25-30 prosentin luokkaa. Suomen kokonaismarkkinat ovat nyt noin kymmenen miljoonaa euroa.

Verkkokoulutuksen ostaminen tapahtuu entistä useammin sovellusvuokrauksen kautta eli aspaamalla, uskoo R5 Visionin toimitusjohtaja Risto Häkkinen. Hän ei jatka uuden yhtiön toimitusjohtajana. Häkkinen tuli R5 Visionin johtoon, kun Sam Forsbom siirtyi Suomen Dellin toimitusjohtajaksi.

Evescreen luopui Ruotsista

Suomen suurimpia verkkokoulutusyhtiöitä on Everscreen, jonka liikevaihto viime vuonna oli kaksi miljoonaa euroa. Suomesta myyntiä kertyi 1,6 miljoonan euron arvosta, loput tulivat Ruotsista. Tälle vuodelle yhtiön toimitusjohtaja Lassi Tolonen odottaa suurin piirtein samansuuruista liikevaihtoa, vaikka yhtiö myi Ruotsin liiketoiminnan keväällä SLG:lle.

– Ruotsi oli hyvin paalutettu markkina koulutusyhtiöiden toimesta. Ilman vahvaa ruotsalaista partneria siellä ei voinut toimia. Tolonen ei allekirjoita Kanervan lukuja paristasadasta alan pelurista.

– Alalla on kymmenkunta aktiivista toimijaa. Mutta fuusioita näemme varmasti jatkossa koko koulutusalalla.

Tolosen mukaan kovinta kysyntää verkkokoulutukselle on suurissa, globaaleissa organisaatioissa ja asiakaspalveluorganisaatioissa. Perinteisille kouluttajillekin löytyy yhtiöstä töitä.

Everscreen on rekrytoimassa parhaillaan viiden hengen valmennusryhmää, joka hyödyntää digitaalista simultaatiota lähikoulutuksessa. Everscreen on osa SanomaWSOY-konsernia.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.