Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kevennystä kaivataan

Monen mielestä ihannetyö on aivan käden ulottuvilla

13.12.2004 11:13 Suomalaiset antavat työpaikoilleen tyydyttävän arvosanan ja enemmistön mukaan ero arjen ja ihannetyön välillä on pieni. Toisaalta joka toinen työolobarometriin haastatelluista haluaisi vähentää tai keventää työtaakkaansa. Kaksi viidestä palkansaajasta ei ole vuoden mittaan ollut päivääkään poissa töistä, vaikka yhä useammalla on jokin sairaus tai vamma.

Ylityöt ovat lisääntyneet edellisiin vuosiin verrattuna. Lisäys paikantuu korvauksettomiin ja vapaana korvattuihin ylitöihin. Tämän kertovat työministeriön työolobarometrista julkaistut ennakkotiedot. Niiden mukaan joka toinen työtä tekevistä haluaisi vähentää tai keventää omaa työmääräänsä.

Yleisesti ottaen suomalaiset palkansaajat ovat työpaikkoihinsa melko tyytyväisiä, barometri kertoo. Työpaikoille annettujen kouluarvosanojen keskiarvo on viimevuotiseen tapaan 7,9. Työn kannustavuuden ja keskinäisen luottamuksen arvosana on viimevuotisesta hieman parantunut, kun taas työntekijöiden voimavarat suhteessa työn vaatimuksiin näyttävät vähän heikentyneen.

Omasta työstä ihanteellista pienin muutoksin

Enemmistö eli 57 prosenttia palkansaajista arvioi tutkimuksessa, että oma työ on varsin lähellä ihannetyötä. Heidän mukaansa välimatka arjen ja ihanteiden välillä kuroutuisi siis umpeen pienin muutoksin.

Kahdeksan prosenttia vastaajista pitää nykyistä työtään ihanteellisena. Vain kuuden prosentin mielestä nykyisen työn pitäisi muuttua täysin, jotta se olisi ihanteellista, työministeriö raportoi.

Enemmistö keventäisi, ei luopuisi

Selvä enemmistö haluaisi vähentää tai keventää työtään siitä luopumisen sijaan. Hieman yli puolet työssä olevista on tätä mieltä. Tähän ryhmään kuuluu keskimääräistä useammin parhaassa työiässä olevia 30–45 -vuotiaita. Naisia on joukossa hieman enemmän kuin miehiä.

Toisaalta vajaa viidennes työolobarometriin haastatelluista on joko jäämässä pois työelämästä, olisi siihen valmis vaikka heti tai on ainakin harkinnut asiaa vakavasti. Työelämästä lähdöllä tarkoitetaan tässä esimerkiksi eläkkeelle tai opiskelemaan lähtemistä, ja lähtijöiden joukkoon kuuluu niin ihannetyössään olevia kuin myös niitä, jotka yrittävät selviytyä raskaista työtehtävistä etäällä omasta ihannetyöstään.

Runsas neljännes haastatelluista sanoo, että ei voisi luopua työstä mistään hinnasta.

Sairaus tai vamma joka kolmannella

Kaksi viidestä palkansaajasta ei ole vuoden mittaan ollut päivääkään poissa töistä. Kaikkein eniten tällaisia työntekijöitä oli ikääntyneiden työntekijöiden ja nuorten joukossa, työolobarometri kertoo.

Keskiverto palkansaaja puolestaan oli ollut vuoden mittaan sairauslomalla kahdeksan päivää. Määrä oli hieman pienempi kuin vuotta aikaisemmin, mutta pitkällä aikavälillä trendi on tasaisesti kasvava, laskelmat paljastavat. Palkansaajakunta ikääntyy ja samalla kasvaa myös sellaisten työntekijöiden osuus, joilla on sairauksia tai vammoja.

Parhaillaan kolmanneksella työssä olevista palkansaajista on yksi tai useampi lääkärin toteama pitkäaikainen sairaus tai vamma. Muutaman viime vuoden aikana osuus on noussut useilla prosenttiyksiköillä.

Barometreja vuodesta 1992

Työministeriö on julkaissut työolobarometreja vuodesta 1992 lähtien. Tiedot voidaan ministeriön mukaan yleistää koskemaan kaikkia työssä olevia palkansaajia, joiden säännöllinen työaika on vähintään 10 tuntia viikossa.

Tilastokeskus teki syksyllä barometria varten 1200 tietokoneavusteista puhelinhaastattelua.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.