Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ennakoi kasvua vuodelle 2005

Unisysin uudella kärkimiehellä kolme teesiä

Larry Weinbach väistyy vuodenvaihteessa.

14.12.2004 15:09 Unisys Corporationin pääjohtaja vaihtuu. Uusi päämies painottaa yhtiönsä kykyä hahmottaa asiakkaiden teknologiahankintojen vaikutukset ennen ostopäätöstä.

- Unisysillä on monia tekijöitä, jotka erottavat sen muista alalla. Meillä on kattava palvelujen ja ratkaisujen valikoima, tiettyjen alojen tuntemus ja maailmanlaajuinen toiminta. Tärkein kuitenkin on 3D-VE-mallinnusmetodologia. Sen avulla asiakkaat saavat täyden kuvan mahdollisen teknologiainvestoinnin vaikutuksista infrastruktuuriin ennen investointipäätöksen tekoa, sanoo vuodenvaihteessa aloittava Joseph W. McGrath.

Nykyinen pääjohtaja Lawrence A. Weinbach siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi. McGrath uskoo, että hänen edeltäjänsä alulle panema ja onnistunut muutos palvelusuuntautuneeksi ratkaisujen tarjoajaksi mahdollistaa yhtiön kasvun vuonna 2005. Kasvussaan Unisys keskittyy kannattavuuden rakentamiseen erikoistumalla ja vähentämällä kulujaan toimintaansa jatkuvasti kehittämällä.

Vuodesta 1999 yhtiön palveluksessa työskennelleellä McGrathilla (52) on kolme pääteemaa tuleville vuosille. Hänen tavoitteenaan on hyödyntää Unisysin erikoisosaamista, maksimoida liiketoiminnan tehokkuutta ja pitää yhtiön kulurakenne keveänä ja kilpailukykyisenä sekä alan parhaiden joukossa.

Vuonna 2005 Unisys arvioi maailman talouden kasvavan maltillisesti Yhdysvaltojen johdolla ja myös tietotekniikkainvestointien nousevan joitakin prosentteja. Näiden arvioiden perusteella yhtiö ennustaa noin 5-10 prosentin parannusta tulokseensa osaketta kohden alkavana vuonna.

Liikevaihdon odotetaan nousevan noin viisi prosenttia: palveluliiketoiminta kasvaa ja tuotemyynti laskee hieman.

Päättyvän vuoden osakekohtaisen tuloksen yhtiö odottaa päätyvän asettamansa tavoitteen alarajan tienoille. Liikevaihto kasvanee parhaimmillaan vain muutamia prosentteja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.