Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalaistutkija:

Laaja keskustelu työympäristöstä ei ole laadun tae

20.12.2004 11:21 - Tapana on kutsua paikalle työympäristökysymysten asiantuntija, joka kartoittaa ongelmia. Sitten järjestetään kokous, jossa tuloksista keskustellaan asiantuntijan kanssa toivoen, että parannuksia saataisiin aikaan, psykologi Mats Eklöf kuvaa prosessia, johon hänen väitöstutkimuksensa mukaan luotetaan työelämässä liiankin lujasti.

Erilaiset kyselyt, kartoitukset ja asiantuntijavetoiset keskustelut niiden tuloksista ovat tuttuja keinoja työolojen kohentamisessa. Ruotsalaistutkijan mukaan ne eivät kuitenkaan yksin takaa myönteistä kehitystä. Ratkaisevalta ei näytä myöskään se, miten laajasti henkilöstö osallistuu tällaiseen työympäristönsä kehittämiseen.

Göteborgin yliopistossa väitellyt psykologi Mats Eklöf perehtyi kehittämistoimiin kaikkiaan 36 työpaikalla, jossa työtä tehtiin pääsääntöisesti tietokoneen ääressä. Hänen mukaansa tyypillisillä kehittämistoimilla eli kartoituksilla ja niitä seuranneilla keskusteluilla oli näissä tutkimuskohteissa "?tuskin mitään suurempaa vaikutusta työympäristöön tai –terveyteen"?. Sen sijaan Eklöf koki prosessin toimivan jonkinlaisena herätteenä "?muutoksen yrittämiseen"?.

Keskustelu esimiesten kanssa tärkeintä

Tutkimuksessa työoloja kohennettiin yhdessä ergonomian asiantuntijoiden kanssa. Kartoitusten yhteydessä he kävivät keskusteluja niin esimiesten kuin kokonaisten työtiimien ja yksittäisten työntekijöidenkin kanssa. Sillä, miten laajasti henkilöstö oli mukana keskusteluissa, ei Eklöfin mukaan näyttänyt olevan juuri merkitystä lopputuloksen kannalta, joskin myönteisimpiä tulokset olivat osastoilla, joissa keskustelut käytiin vain esimiesten kanssa. Tutkijan mukaan keskustelu pelkkien esimiesten kanssa säästi myös aikaa, sillä lain mukaan juuri he ovat vastuussa työoloista.

Eklöf kyseenalaistaa väitöskirjassaan ajattelun, jonka mukaan juuri henkilöstön osallisuus olisi avaintekijä työympäristön parantamisessa. Sen sijaan henkilöstön osallistumismahdollisuudet näyttivät edistävän esimerkiksi työpaikan henkilösuhteita sekä vähentävän stressiä ja vaatimuksia suoritusten suhteen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.