Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Aluksi 5-10 tutkijaa

VTT avaa toimipisteen Kuopioon

23.12.2004 16:11 VTT perustaa toimipisteen Kuopioon tuodakseen tutkimus- ja tuotekehityspalvelunsa lähemmäksi alueen yrityksiä.

VTT aloittaa Kuopiossa toimintansa paperimittaustekniikkaan liittyvällä tutkimuksella. Toiminta voi laajeta myöhemmin tutkimuskysynnän mukaisesti myös muille aloille. Alkuvaiheessa lähdetään liikkeelle 5 - 10 tutkijan voimin, mutta tavoitteena on viiden vuoden kuluessa kasvattaa tutkimusryhmän kokoa 20 - 30 henkilöön.

VTT tulee toimimaan Kuopiossa läheisessä yhteistyössä paikallisten T&K-palveluja tarjoavien Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa.

Toiminnot keskitetään Kuopion Teknologiakeskus Tekniaan valmistuvaan, yhteiskäyttöön tulevaan mittaus- ja sensoritekniikan laboratorioon, johon myös VTT:n tutkimusryhmä sijoittuu. Ryhmä on osa Oulussa toimivaa VTT Elektroniikkaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karhu

Tuomas Karhu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.