Sähköpostiflirttailu kuuluu monen työpäivään
14.2.2005 10:27 Ystävänpäivä viettelee romanttisiin ajatuksiin, mutta mitä tehdä, kun työ vie päivästä isoimman osan? Britit tuntuvat tietävän: tuoreessa kyselyssä joka kolmas työntekijä sanoo flirttailevansa päivittäin sähköpostin välityksellä. Laajan nettiyhteisön naisista joka viides väittää puolestaan harrastaneensa seksiä työpaikallaan.
Työtä välittävällä Jobsite.co.uk -sivustolla on oma roolinsa myös ihmissuhdemarkkinoilla, paljastaa yrityksen teettämä kysely: lähes kaksi viidesosaa brittityövoimasta on tänä vuonna työpaikallaan "haku päällä" ilmaisun romanttisessa mielessä. Syy on arkinen: työ vie aikuisten päivistä ison osan.
Tunteita ei toki työpaikalla osoiteta kaikkien nähden. Välittäjänä toimii usein tietoverkko: joka kolmas britti tunnustaa flirttailevansa päivittäin sähköpostin välityksellä. Vastakaikua vaikuttaisi kyselyn mukaan löytyvän ennen muuta median ja markkinoinnin parissa työskenteleviltä.
Erityisen toiveikkaita työpaikkaromanssien suhteen tuntuvat olevan miehet. Kyselyn mukaan joka kolmas olisi valmis ottamaan työn vastaan "henkilöstön viehätysvoiman perusteella", raportoi Personnel Today -verkkolehti. Kaikista brittityöntekijöistä suunnilleen joka toinen on uutisen mukaan ehtinyt myös kokea työpaikkaromanssin.
Ajatuksista tekoihin
Romanttisista ajatuksista edetään toimistoympäristössä toisinaan vähän pidemmällekin, vihjaa puolestaan 35000 jäsenen WorldWIT-nettiyhteisössä toteutettu utelu. Sen mukaan yksi viidestä työtä tekevästä naisesta on harrastanut seksiä toimistorakennuksessa. Paikkoina mainitaan niin neuvotteluhuone, varasto kuin pomon huonekin.
Jonkinlaiseen työpaikkaromanssiin kertoo päätyneensä noin kuusi kymmenestä kyselyyn osallistuneesta naisesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











