Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoite: Lisäarvoa sidosryhmille

Canonin Rinne TTL:n uudeksi toiminnajohtajaksi

Jukka Rinne luotsaa Tietotekniikan liittoa keskustelevalla johtamistyylillä.

1.3.2005 14:00 Tietotekniikan liiton TTL:n hallitus on nimittänyt liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi ekonomi Jukka Rinteen (50). Rinne ottaa tehtävän vastaan 7. maaliskuuta Kimmo Rasilalta, joka on toiminut väliaikaisena "talonmiehenä" viime syyskuun lopulta alkaen.

Jukka Rinne on toiminut viimeksi Canon Oy:n toimitusjohtajana. Hänen päätavoitteita Canonilla oli yhtiön kannattavuuden palauttaminen, johtoryhmätyöskentelyn ja johtamistapojen uudistaminen sekä laatujärjestelmän laajentaminen kattamaan koko yrityksen toiminta.

Canonin palveluksessa Rinne toimi lähes 20 vuotta myynnin johtotehtävissä. Sitä ennen hän työskenteli nelisen vuotta Rank Xeroxin myyntineuvottelijana. Ekonomiksi Rinne valmistui Vaasan kauppakorkeakoulusta 1977.

- Jukka Rinteen koulutus ja kokemustausta antavat hänelle hyvät lähtökohdat menestyä uudistuvan liittoyhteisömme toiminnanjohtajan tehtävissä, liiton hallituksen puheenjohtaja Seppo Ruotsalainen perustelee valintaa.

- Liiton uudessa toiminta-strategiassa painotetaan tieto- ja tietoliikennetekniikan osaamisen ketterää, monipuolista ja tavoitteellista soveltamista yhteiskuntaelämän eri aloilla. Osaamisen eteenpäin katsova kehittäminen on jäsenistömme ja koko Suomen kannalta hyvin tärkeä ja toimijoita yhdistävä tekijä, Ruotsalainen painottaa.

Rinne: Lisäarvoa sidosryhmille

- Pitkän työrupeaman jälkeisen sapattivuoden aikana kiteytyi halu tehdä jotakin kokonaan erilaista. TTL:n toiminnanjohtajan tehtävässä on kiehtovasti uutta, päämäärät ovat erilaisia kuin yritystoiminnassa, mutta aiempaa kokemusta uskon voivani soveltaa myös tässä toimintaympäristössä, Rinne arvioi.

- Mielestäni kysymys on lisäarvon tuottamisesta liiton sidosryhmille, etenkin TTL:n jäsenyhdistyksille ja niiden henkilö- ja yritysjäsenille. Aiemmissa tehtävissäni menestyminen edellytti asiakkaan tarpeiden ja toiveiden kuulemista ja toteuttamista.

- TTL:ssä asiakkaan paikan saavat jäsenet ja jäsenyhteisöt. Liitto onnistuu toiminnassaan, kun jäsenet kokevat saavansa liiton toiminnan kautta hyötyä, esimerkiksi mahdollisuuden kehittää osaamistaan, Rinne pohtii.

Liittoa Rinne aikoo johtaa "kuunnellen, ripeästi ja tehokkaasti, yhdessä jäsenten ja jäsenyhteisöjen kanssa eteenpäin".

- Avoimuus ja jatkuva keskustelu tavoitteista ja keinoista niiden toteuttamiseksi sekä onnistumisen arvioiminen yhdessä toiminevat myös liittoyhteisön johtamisessa, hän sanoo.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.