Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Samalla partneriksi

CapManin Lampinen Holtronin toimitusjohtajaksi

1.3.2005 12:16 Holtron Ventures Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on kutsuttu diplomi-insinööri Sami Lampinen (34), joka on toiminut partnerina ja sijoitusjohtajana CapManissa vuodesta 1997 asti. Lampinen siirtyy Holtron Venturesin palvelukseen huhtikuun alussa.

- Samilla on erittäin vahva ja monipuolinen osaaminen venture capital -liiketoiminnasta. Sami on tehnyt CapManissa useita menestyksekkäitä rahastosijoituksia ja exitejä sekä Suomessa että Ruotsissa, Holtronin hallituksen puheenjohtaja Harri Holländer perustelee.

- Sami kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon Suomessa, jolla on teknologiatuntemuksen lisäksi pitkä kokemus rahoitusjärjestelyistä, pääomarahastojen hallinnoinnista sekä alkuvaiheen yritysten kehittämisestä, huomauttaa Mikko Puhakka, Holtronin yksi perustajista ja nykyinen hallituksen jäsen.

- Yrittäjävetoiset, kansainvälistyvät teknologiayritykset tarjoavat lähivuosina entistä kiinnostavampia sijoitusmahdollisuuksia aktiiviselle, aikaisen vaiheen pääomasijoittajalle.

- Lähden innolla rakentamaan teknologiayrityksistä uusia menestystarinoita, Lampinen arvioi.

Lampisen liittyminen Holtron Venturesiin on ensimmäinen askel yhtiön strategiassa vahvistaa asemaansa aikaisen vaiheen sijoittajana Suomessa.


Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.