Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suutari puheenjohtajaksi

PKC Groupin toimitusjohtajaksi Mika Kari

1.3.2005 09:31 Elektroniikkaa ja tiedonsiirtojärjestelmiä ajoneuvo- ja tietoliikenneteollisuudelle valmistavan PKC Groupin toimitusjohtajana aloittaa syyskuussa yhtiön varatoimitusjohtaja Mika Kari.

Yhtiön suurimmat omistajat esittävät maaliskuussa yhtiökokoukselle järjestelyjä, joiden mukaan nykyinen toimitusjohtaja Harri Suutari siirtyy yhtiön hallitukseen ja aloittaa syyskuun alusta hallituksen puheenjohtajana.

Yhtiön tiedotteen mukaan hallituksen nykyinen puheenjohtaja Tom Hakalax on ilmoittanut jäävänsä hallituksesta siirtyessään eläkkeelle. Järjestelyehdotuksen mukaan Hakalax jää pois yhtiökokouksen jälkeen ja syyskuuhun saakka hallituksen puheenjohtajana toimii Asianajotoimisto Borelius & Karppisen toimitusjohtaja Jyrki Tähtinen.

Johdinsarjaliiketoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen Mika Kari on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1996. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän vastasi toimitusjohtajan alaisuudessa konsernin liiketoiminnan kehittämisestä.


Jutun kirjoitti: Vesa Valonen

Vesa Valonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.