Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalaisbarometri:

Johtajankin kannattaisi istua maisemakonttorissa

7.3.2005 07:41 Jos työympäristöksi on valittu maisemakonttori, kannattaisi johtajan istua siellä, missä muutkin. Tämän puolesta puhuvat työntekijöiden arviot ilmapiiristä ja viihtymisestä työyhteisössä, paljastaa ruotsalainen konttoribarometri.

Maisemakonttorin ilmapiiri koetaan myönteisemmäksi, jos johtaja ei eristäydy omaan huoneeseensa vaan työskentelee muiden joukossa. Näin raportoi kiinteistöyhtiö Vasakornan tutkittuaan tuhannen toimistoympäristössä työskentelevän ruotsalaisen mielipiteitä.

Konttoribarometriksi kutsutun tutkimuksen mukaan johtajat viihtyvät työpaikoilla yhä varsin yleisesti omissa oloissaan. Lähes kolmella neljästä on työpaikallaan oma huone. Johtajan huone ei tosin välttämättä eroa muista työtiloista: pomoista noin kaksi kolmasosaa istuu huoneessa, joka ei juuri eroa muiden huoneista. Muita hienomman huoneen saa hieman todennäköisemmin julkisella sektorilla toimiva johtaja.

?Samassa veneessä? tiivis keskusteluyhteys

Maisemakonttoreista puhuttaessa johtajan läsnäolo näyttäisi Vasakronanin mukaan kytkeytyvän työntekijöiden näkemyksiin ilmapiiristä ja siitä, miten hyvin työyhteisön jäsenet viihtyvät. Johtajan kanssa samassa maisemassa istuvista 60 prosenttia ilmaisi tyytyväisyyttä. Jos johtaja muista poiketen istui omassa huoneessa, ilmapiiriä ja työntekijöiden viihtyvyyttä piti hyvänä 54 prosenttia työntekijöistä.

Johtajansa kanssa samassa maisemassa istuvista työntekijöistä 87 prosenttia uskoi valitun toimistotilaratkaisun vaikuttavan merkittävästi stressin ja työuupumuksen yleisyyteen. Omassa huoneessaan istuvien johtajien alaisista näin uskoi 92 prosenttia.

Barometrin tulosten mukaan johtajan läheinen läsnäolo lisää työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä ja helpottaa esimerkiksi vapaista sopimista. Vuorovaikutus on tiivistä ja nopeaa, mikä edistää myös ongelmiin puuttumista niin, etteivät ne ehdi kasvaa ja monimutkaistua.

Vasakronanin julkistama kyselytulos ei perustu satunnaisotantaan. Mielipiteitä eri aiheista mittaavaan web-paneeliin voivat liittyä ja siitä voivat erota vapaasti kaikki halukkaat kiinteistöyhtiön asiakasyrityksissä työskentelevät.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.