Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tolppanen hallitusluotsiksi

Heikki Westerlund Capmanin toimitusjohtajaksi

15.3.2005 13:29 Pääomasijoittaja Capmanin uudeksi toimitusjohtajaksi nousee nykyinen toimitusjohtajan sijainen, Capmanin vanhempi osakas Heikki Westerlund. Nykyinen toimitusjohtaja Ari Tolppanen on ehdolla hallituksen puheenjohtajaksi.

Westerlund (38) aloittaa tehtävässään maaliskuun 31. päivänä. Westerlund on toiminut viimeksi kuluneet kolme vuotta toimitusjohtajan sijaisena ja Buyout-tiimin vetäjänä.

Tolppanen (51) jatkaa yhtiön vanhempana osakkaana ja hänet on tarkoitus nimittää myös hallituksen puheenjohtajaksi 31. maaliskuuta pidettävässä uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Tolppasen mukaan toimitusjohtajavaihdoksen ajoitukseen vaikutti osaltaan hänellä todettu sappitiehyiden krooninen tulehdus, joka ei estä Tolppasta jatkamasta työtään Capmanin palveluksessa, mutta edellyttää säännöllistä seurantaa ja jossain vaiheessa leikkaushoitoa.

Sukupolven vaihdos suunnitteilla jo pitkään

Tolppasen mukaan nimityksillä toteutetaan Capmanissa jo pidempään suunnitteilla ollut johdon sukupolvenvaihdos

- Listautumisemme yhteydessä asetettu tavoite kasvattaa Capman pohjoismaiseksi pääomasijoittajaksi on nyt pitkälti toteutunut, ja integraatio on edennyt hyvin. Kuluvan ja seuraavan vuoden aikana aiomme kerätä kaikilla kolmella sijoitusalueellamme - Buyout, Teknologia ja Life Science - merkittävän uuden rahaston, joten vetäjän vaihtaminen juuri nyt tuntui perustellulta, Tolppanen sanoo.

Westerlund on toiminut kaikkiaan 15 vuotta pääomasijoittajana, josta 11 vuotta Capmanissa, missä hän on vastannut muun muassa teknologiatiimistä. Koulutukseltaan Westerlund on kauppatieteiden maisteri.

- Tulen panostamaan nykytoimintamme kilpailukyvyn kehittämiseen. Kohdeyritystemme arvonnousun tukeminen esimerkiksi nykyaikaisen hallitustyöskentelyn avulla, tiimiemme välinen yhteistyö ja Capman-brändin vahvistaminen erityisesti Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ovat keskeisiä tavoitteita, Westerlund sanoo tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Katariina Lampinen

Katariina Lampinen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.