Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työ voi syödä aikaa aterionnilta

Taipumus naposteluun kasvaa työpöydän ääressä?

18.3.2005 12:39 Töissä voi lounastauko jäädä väliin, ja toisaalta taas epäterveelliseen naposteluun löytyy hyviä syitä. Toisin olisivat asiat, jos työskentelisi kotona, uskovat tai uskottelevat britit. Mutta onko kyse sittenkään työn ajasta ja paikasta?

Lähes joka toinen brittityöntekijä uskoo, että etätyö vaikuttaisi myönteisesti heidän ruokavalioonsa ja ruokailutottumuksiinsa. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 17 prosenttia työntekijöistä kokee syövänsä työpaikallaan jopa erittäin epäterveellisesti, joskin 71 prosenttia piti ruokailutottumuksiaan melko terveellisinä jo nyt.

Työpaikalla britit kokevat houkutusta muun muassa naposteluun. Siihen sanoo sortuvansa noin kuusi kymmenestä vastaajasta. Valtaosin pikkuvälipaloja napsittiin nälän vuoksi, mutta moni koki myös työyhteisön "vaativan" tämän kaltaista sosiaalisuutta eli esimerkiksi makeis- ja leivonnaistarjoiluja työkaverien kesken. Kaikki työympäristössä nautitut välipalat eivät toki olleet luonteeltaan epäterveellisiä vaan monille maistuivat välipalaksi esimerkiksi hedelmät.

Työssäkin voi syödä terveellisesti

Kyselyn tulos ei puhu varsinaisen työpaikkaruokailun epäterveellisyydestä. Monien päivästä näyttikin puuttuvan kunnon ruokatauko: vain neljä prosenttia vastaajista sanoi, ettei koskaan syö lounasta työpöytänsä ääressä. Vastaajista 42 prosenttia ravitsi itseään pöytänsä ääressä päivittäin.

Brittien ruokailutottumuksia selvitti äskettäin Sterry Communications -yhtiö, jonka toimialaa ovat muun muassa etätyötä tukevat viestintäratkaisut. Suomessa työpaikkaruokailua ovat tutkineet muun muassa Kansanterveyslaitos ja Työterveyslaitos, joiden viime keväänä julkistaman raportin mukaan henkilöstöravintolan käyttö tukee terveellisiä ruokatottumuksia.

Tutkimus kertoi henkilöstöravintolan käyttäjien syövän enemmän kasviksia, kalaa ja keitettyä perunaa kuin muualla lounastavien. Henkilöstöravintolan myönteinen vaikutus ruokatottumuksiin havaittiin kaikissa koulutusryhmissä ja kaikilla asuinpaikoilla samanlaisena.

Koulutuksen ja asuinpaikan ohella henkilöstöravintolan käyttöön vaikutti muun muassa työpaikan koko. Pienillä työpaikoilla syödään tyypillsiesti eväitä tai käydään ravintoloissa, baareissa tai kotona syömässä, kun taas isoissa työpaikoissa käytetään henkilöstöravintolan palveluita koulutuksesta ja asuinpaikasta riippumatta.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.