Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Perjantaista lähtien

Kai Telanne korvaa Lipsasen Alma Median johdossa

31.3.2005 10:16 Lehtien kustantamiseen jatkossa keskittyvän Alma Median toimitusjohtaja vaihtuu. Uutena toimitusjohtajana aloittaa perjantaina Kai Telanne, 41, joka on nykyään Kustannus Oy Aamulehden toimitusjohtaja.

Alma Median nykyinen toimitusjohtaja Juho Lipsanen jatkaa yhtiössä erityistehtävissä syyskuun loppuun asti.

Toimitusjohtajan vaihdos liittyy meneillään olevaan yritysjärjestelyyn, jossa Alma Median liiketoiminta radio-ja tv-liiketoiminnan myynnin jälkeen painottuu lehtien kustantamiseen, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

- Ratkaisuun on päädytty tilanteessa, jossa kansainväliset haasteet pienentyivät, Alma Median hallituksen puheenjohtaja Kari Stadigh toteaa.

Hän sanoo olevansa tyytyväinen yhtiössä Lipsasen kaudella tapahtuneeseen tuloskäänteeseen, johtamiskulttuurissa tapahtuneeseen muutokseen ja Alman omistaja-arvon kehittymiseen meneillään olevassa yritysjärjestelyssä.

Martti Packalenin tilalle maaliskuussa vuonna 2002 tulleen Lipsasen mukaan Schibstedin ensimmäinen ostotarjous vei Alma Median tilanteeseen, jossa yhtiön aiemmat omat kansainvälistymissuunnitelmat eivät voineet enää toteutua.

- Kun yhtiön strategia muuttuu, minulla on luonnikas risteyskohta hakeutua muihin tehtäviin, sanoo Lipsanen.

Hän keskittyy loppukaudellaan viemään läpi Alman broadcasting-yksikön myynnin Bonnierielle ja Proventukselle.

Kai Telanne kehuu uuden Alman olevan hyvässä kunnossa ja sen tuotteilla olevan vahva markkina-asema. Telanne on ollut Aamulehdessä aiemmin myös varatoimitusjohtajana.




Jutun kirjoitti: Antero Paavonen

Antero Paavonen

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Reilunoloinen mies, tämä Telanne. Ei valehtele eikä syrji
stt
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.