Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Virtuaalikone 500 miljoonassa matkapuhelimessa

Taivalsaaren java on häikäisevä menestys

Antero Taivalsaari on valinnut Tampereen perheensä asuinkaupungiksi.

14.4.2005 13:48 Kun seuraavan kerran tartut matkapuhelimeesi, suo pieni ajatus Antero Taivalsaarelle. Hänen kirjoittamansa ohjelma vastaa todennäköisesti kännykkäsi joistakin toiminnoista. Miehen kirjoittama mobiilijavan virtuaalikone on käytössä puolessa miljardissa matkapuhelimessa ja kämmenmikrossa.

Antero Taivalsaari työskentelee Sun Microsystemsin palveluksessa Tampereella. Käyntikortti kertoo Taivalsaaren titteliksi Engineering Manager, Java 2 Micro Edition (J2ME), Consumer & Mobile Systems Group.

Jyväskylän seudulta Säynätsalosta kotoisin olevan Taivalsaaren tie mobiilijavan luojaksi kulki Jyväskylän koulujen ja yliopiston kautta Tampereen teknillisen yliopiston, kanadalaisyliopistojen ja Nokia Research Centerin kautta Piilaaksoon ja takaisin Tampereelle.

Tietojenkäsittelystä 1990-luvun alkupuolella tohtoriksi väitellyt, 38-vuotias Taivalsaari innostui olio-ohjelmoinnista 1980-luvun lopulla. Innostuminen on määrännyt hänen uransa ja elämänsä kulkua siitä lähtien.

– Olin aina ollut kiinnostunut virtuaalikoneista ja kun Java vuonna 1995 keksittiin, tiesin heti, että se oli minun juttuni.

Tampereelta Piilaaksoon ja takaisin

Sun Microsystemsin tutkimuskeskus Sun Labs palkkasi Taivalsaaren 1997. Sunille lähtö merkitsi suurta elämänmuutosta. Taivalsaari muutti perheineen Piilaaksoon.

– Nokian tutkimuskeskuksessa vietetyn neljän vuoden aikana sanoin liian moneen asiaan kyllä. Sunilla päätin keskittyä tähän yhteen asiaan. En ole siltä polulta paljon poikennut.

Tuo yksi asia oli KVM eli K Virtual Machine ja sen kehitys. K viittaa siihen, että megatavujen asemasta java-ympäristö puristettiin alle sataan kilotavuun. Toisen tulkinnan mukaan K tulee alkuperäisesti koodinimestä Kauai.

KVM:n kehitys sai tukea Sunin tutkimuskeskuksessa, mutta sille oli myös vastustusta. Filosofisesti se poikkesi jyrkästi yhden ja jakamattoman javan opista. Javan perusajatuksenahan on se, että erilaisten käyttöjärjestelmien päällä pyörii java-virtuaalikone, joka suorittaa kaikki java-sovellukset käyttöjärjestelmästä tai laitteesta riippumatta.

Toisaalta ei ollut mitään toivoa siitä, että javan ytimenä toimivan täysikokoisen virtuaalikoneen olisi voinut kutistaa niin pieneksi, että se olisi pystynyt toimimaan viiden vuoden takaisissa matkapuhelimissa. Myös java-kirjastot olivat aivan liian raskaita matkapuhelimen voimille.

Motorola syttyi mikrojavasta

KVM:stä kehittyi Javan Micro Edition, joka nyt tunnetaan lyhenteellä J2ME. Sen rinnalla on suuremmille koneille tarkoitettu Enterprise Edition J2EE.

Mikrojava olisi voinut jäädä pelkäksi tutkimuskeskuksen kokeiluksi, ellei Motorola olisi innostunut siitä. Motorolasta tuli Sunille asiakas, joka halusi mikrojavan puhelimiinsa. Motorolan myötävaikutuksella suuri joukko langattoman maailman keskeisiä yrityksiä, Nokia mukaan lukien, lähti yhdessä standardoimaan java-kirjastoja mobiililaitteille.

Taivalsaari on ollut tiiviisti mukana mobiilijavan standardointihankkeissa. Lisäksi hän on ollut kehittämässä uuden sukupolven virtuaalikoneita.

Taivalsaaren työ kohdistuu tiukkoihin ohjelmiin rajatussa ympäristössä. Hänen työympäristönsä sen sijaan on globaali. Hänen lähin esimiehensä on Kaliforniassa ja lähimmät kollegat Kaliforniassa, Bostonissa ja Japanissa.

– Eurooppa on sopiva paikka mobiilistandardointiin, sillä suurimmat mobiilimaailman vaikuttajat ovat täällä. JCP-hanke on vahvasti eurooppalainen.

JCP eli Java Community Process -hankkeissa määritellään yhteisiä java-ohjelmointirajapintoja ja käytäntöjä. Vodafonella ja Nokialla on vahvat roolit tässä prosessissa. Niiden erilaiset tarpeet näkyvät myös käytännössä.

– Vodafone haluaa määritellä asiat niin, että operaattorien kaikkien asiakkaiden matkapuhelimet toimivat mahdollisimman samalla tavalla. Nokian intressissä on taas varmistaa, että kaikki sen tekemät matkapuhelimet tottelevat samoja perustoimintoja.

Taivalsaari on omaksunut hyvin standardointidiplomaatin roolin. Hän asettelee sanansa varovaisesti ja varoo selkeitä ennustuksia. Hän myöskin vetoaa usein siihen, ettei ole asiantuntija juuri tietyssä java-asiassa.

Javadiplomaatille on kysyntää

Hän näyttää kaaviota tulossa olevasta standardista, jossa javan avulla hoidetaan suuri osa matkapuhelintoiminnoista aina 3d- ja vektorigrafiikkaan asti. Kaaviosta hän ei kuitenkaan anna kopiota, sillä kyseiset standardit ovat vielä kehitteillä ja niiden virallinen julkistaminen tapahtuu vasta myöhemmin.

– Javan standardointi on vaativaa, koska siinä on mukana monia yrityksiä.

Taivalsaaren mukaan perushaaste on innovaation ja sirpaloitumisen tasapainottaminen. Jos standardit tehdään liian tiukoiksi, innovaatio tukahtuu. Jos lisäpiirteille ja jatkokehitykselle jätetään liian paljon tilaa, java pirstaloituu moniin keskenään yhteensopimattomiin osiin.

– Tähän mennessä vain mobiilipelien kehittäjät ovat ottaneet javan laajasti käyttöön, vaikka javalla voidaan luoda vakavia sovelluksia.

Javan puutteen vuoksi matkapuhelimia ei tarvitse pitää ulkona liiketoiminnan tietojärjestelmistä. J2ME toimii jo 300–400 eri puhelinmallissa. Maailmalla on noin 150 matkapuhelinoperaattoria, jotka tukevat java-sovelluksia.

Tänä vuonna arvioidaan myytävän yli 700 miljoonaa matkapuhelinta. Taivalsaari arvioi, että vähintäänkin puolessa niistä on mukana java-virtuaalikone.

Tasapainossa Tampereella

Taivalsaari on ottanut opiksi John Lennonin lauseesta: "?Elämä on sitä, mitä tapahtuu sillä aikaa, kun teet kiireissäsi muita suunnitelmia."?

Vuoden 2002 lopulla Taivalsaari muutti nelilapsisen perheensä kanssa Piilaaksosta Tampereelle. Hän tasapainottaa elämäänsä soittamalla bluesia kitaralla. Hän myös lukee, juoksee, hiihtä ja retkeilee.

– Piilaaksossa vietetyn viiden vuoden jälkeen opin pitämään talvesta.

Taivalsaari on kirjoittanut yhdessä useiden muiden java-asiantuntijoiden kanssa kaksi mikro-java-kirjaa: Programming Wireless Devices with the Java2 Platform, Micro Edition ilmestyi Addison Wesleyn kustantamana kesäkuussa 2001. Kaksi vuotta myöhemmin siitä ilmestyi toinen, päivitetty laitos.

Kirjat on käännetty myös japaniksi ja kiinaksi.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kommentit (1)

Huono 0













Antero Taivalsaari on valinnut Tampereen perheensä asuinkaupungiksi.

Kun seuraavan kerran tartut matkapuhelimeesi, suo pieni ajatus Antero Taivalsaarelle. Hänen kirjoittamansa ohjelma vastaa todennäköisesti kännykkäsi joistakin toiminnoista. Miehen kirjoittama mobiilijavan virtuaalikone on käytössä puolessa miljardissa matkapuhelimessa ja kämmenmikrossa.
Taloussanomat
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.