Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokiassakin leikitään tuolileikkiä

TeliaSonerassa pyörähtää rekrytointiruletti

Toimihenkilöunioni suunnittelee edelleen vievänsä TeliaSoneran oikeuteen laittomista irtisanomisista.

15.4.2005 13:15 TeliaSoneran maanantaina päättyneiden yt-neuvottelujen lopputulema oli selkeästi alkuodotuksia pehmeämpi. Nyt ilmoitetun luvun odotetaan tippuvan vielä rajusti, kun ihmiset hakeutuvat konsernissa avoinna oleviin työpaikkoihin.

Jo ennen neuvottelutulosta TeliaSonerassa on täytetty hakemuksia ja juostu haastatteluissa. Yhtiössä pyöritetään sisäistä rekrytointirulettia suurempien organisaatiomuutosten yhteydessä. Näin tehtiin taas vuoden alussa, kun muutos iski Tuotteet ja palvelut -yksikköön.

– Organisaatiomuutos olisi tehty ilman yt-neuvottelujakin. Olemme miettineet, että miten tällaiset tilanteet hanskataan. Meidän mielestämme ei ole tasa-arvoisempaa menettelyä kuin hakumenettely. Ei sekään ole oikein, että työnantaja voi valita pärstäkertoimen perusteella, ilman että nämä henkilöt voivat kertoa halukkuudestaan työhön, TeliaSoneran pääluottamusmies Taru Maria Solakivi selvittää sisäistä hakurumbaa.

Sotkua perhevapaista

TeliaSoneran yt-neuvottelujen yhteydessä perhevapailla olleille työntekijöille oli soitettu, ja kerrottu, että edessä on irtisanominen. Osalle oli tarjottu erorahaa.

– Ei eropakettia voi tarjota perhevapaalla oleville ihmisille. Kun perheelliset tulevat takaisin, heille etsitään uusi työtehtävä, Solakivi sanoo.
Solakivi muistaa uransa ajalta kaksi tapausta, joissa perhevapaalta töihin palattua työntekijän entinen työtehtävä on päättynyt ja uuden työn löytämisessä on ollut ongelmia.

– Toinen on edelleen työsuhteessa taloon ja toinen ei ollut kiinnostunut tarjotuista työtehtävistä.

Operaattori oikeuteen

Toimihenkilöunionille eivät TeliaSoneran supistuneet leikkaukset riitä. Liitto aikoo selvittää oikeusteitse, onko suurta voittoa tuottavalla yrityksellä oikeus irtisanomisiin.

Liiton lakiasiain päällikkö Harri Kolulan mielestä TeliaSoneran tilanne on erikoinen.

– Jos puhutaan, että työnantajalla pitää olla irtisanomisiin asiallinen ja painava syy. Firma kuitenkin tekee ennätystuloksen omaan historiaansa nähden.

TeliaSoneran pääluottamusmies Taru Maria Solakiven mukaan yhtiön esimiehille on annettu palautetta perhevapailla olevien alaisten kohtelusta yt-neuvottelujen yhteydessä.

Lex Nokia

Tammikuussa Yleisradion MOT-ohjelmassa Nokian laki käsiteltiin yhtiön luottamusmiesten kohteluun liittyviä ongelmia, mutta myös henkilöstöongelmia.

MOT:n ohjelmassa kerrottiin muun muassa perhevapaansa jälkeen yhden hengen yt-neuvotteluihin joutuneesta nokialaisesta. Palattuaan perhevapaalta töihin yksikössä tehtyjen yt-neuvottelujen jälkeen, työntekijä irtisanottiin, koska sopivaa työtä ei ollut tarjolla.

Luottamusmiehen mukaan hänen työsopimuksen mukaista työtä oli kuitenkin kyseisellä paikkakunnalla tarjolla. Myös henkilön kollegat olivat löytäneet työtä toisista yksiköistä.

Yksi työ, jota henkilö haki ollessaan vielä Nokian sisäinen prioriteettihakija, oli ulkoisessa haussa työsuhteen loputtua. Hän haki työtä myös silloin, mutta kutsua haastatteluun ei tullut, vaan paikkaan palkattiin ulkopuolinen.

Sisäistä tuolileikkiä

Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehen Markku Mäen mukaan myös nokialaisia laitetaan uudestaan hakemaan omia työpaikkojaan organisaatiomuutosten yhteydessä. Käytännössä asia hoidetaan niin, että työtehtävät muuttuvat jonkun verran.

Mäen mukaan kaikille ei työtä välttämättä löydy, ja ylimääräisiä työntekijöitä yritetään irtisanoa.

Myös YTN:n lakiryhmän puheenjohtaja Ari Kiiraan mukaan Nokialla on yleinen käytäntö, että ihmisten pitää hakea työtä uudestaan organisaation sisällä.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.