Työn menetys voi tuntua palkkatasossa vuosien ajan
27.4.2005 07:39 Työn menettäminen toimipaikan sulkemisen tai joukkoirtisanomisen seurauksena tuntuu palkassa jopa vuosien ajan. Ulkomaisen haltuunoton jälkeen palkat suomalaisissa toimipaikoissa sen sijaan näyttäisivät nousevan, väitöstutkimus kertoo.
Työttömäksi joutuminen koettelee kovimmalla kädellä niitä, joiden työ loppuu toimipaikan sulkemiseen tai joukkoirtisanomiseen, selviää perjantaina Helsingin yliopistossa tarkatettavasta Kristiina Huttusen väitöskirjasta Empirical Studies on Labour Demand, Wages and Job Displacements.
Teknologisen kehityksen ja kansainvälistymisen vaikutuksia tarkastelevan Huttusen mukaan työpaikkansa menettäneet työntekijät työskentelevät keskimäärin kolme kuukautta vähemmän seuraavana vuonna kun samanlaiset työntekijät, jotka eivät menettäneet työpaikkojansa. Työnsä menettäneiden palkat ovat keskimäärin kaksi prosenttia alemmat ja pysyvät alemmalla tasolla jopa seitsemän vuotta työpaikan menettämisen jälkeen. Seuraukset ovat vakavimmat työntekijöille, joilla on vähemmän koulutusta, ja jotka työskentelevät pienissä toimipaikoissa.
Kuolevista työpaikoista kannattaa lähteä ajoissa
Väitöskirjassaan Huttunen tarkastelee myös työvoiman vaihtuvuutta kuolevissa toimipaikoissa norjalaista aineistoa käyttäen. Sen mukaan työntekijän kannattaa toimia ajoissa.
Huttusen mukaan tutkimus osoittaa, että työntekijät jotka lähtevät kuolevista toimipaikoista vapaaehtoisesti tienaavat keskimäärin enemmän seuraavissa työpaikoissa. Ennen toimipaikan kuolemaa irtisanotuksi joutuminen taas heikentää palkkakehitystä.
Ulkomainen haltuunotto kohottaa palkkoja
Osana väitöstutkimustaan Huttunen tarkastelee myös, miten yrityksen omistajavaihdos kotimaisesta ulkomaiseen vaikuttaa palkkoihin ja työvoiman rakenteeseen suomalaisissa toimipaikoissa.
Ulkomaisen haltuunoton jälkeen palkat suomalaisissa toimipaikoissa nousevat, tutkimus kertoo. Palkkojen nousu on voimakkainta korkeasti koulutettujen työntekijöiden kohdalla. Toimipaikkojen työntekijärakenteeseen haltuunotolla ei sen sijaan näytä olevan vaikutusta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












