Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valituista Paloista

Petri Nevalainen Kampanjan päätoimittajaksi

2.5.2005 15:58 Kampanja-lehden uudeksi päätoimittajaksi on nimitetty FM Petri Nevalainen (42). Hän aloittaa lehden johdossa kevään aikana. Nevalainen siirtyy Kampanjaan Valittujen Palojen toimitussihteerin tehtävästä.

Nevalainen on työskennellyt aiemmin muun muassa BBC:ssä Lontoossa vuosina 1988-1997, uusmediassa MatchON.comin projektipäällikkönä, ja kirjoittanut ja toimittanut lukuisia kirjoja.

Kuukausittain ilmestyvät Kampanja pyrkii olemaan ajankohtainen, näkemyksellinen ja monipuolinen markkinointiviestinnän sanansaattaja.

- Pureudumme alan keskeisiin henkilöihin, yrityksiin ja ilmiöihin samalla kun annamme tilaa esimerkiksi tuoreelle tutkimustiedolle, Nevalainen sanoo.

Kampanjan nykyinen päätoimittaja Petri Saraste siirtyy uusiin tehtäviin.

Kampanja ilmestyy kuukausittain ja sen levikki on 13 500 kappaletta.


Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.