Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ylipainoa ylitöistä

Paino putoaa työtaakkaa keventämällä?

13.5.2005 07:12 Tutkijat tarjoavat painoaan vartioiville laihdutusniksien kyytipojaksi havaintoa, jonka mukaan työväsymys, ylitöiden tekeminen sekä tyytymättömyys työn ja perheen yhteensovittamiseen ovat yhteydessä lihomiseen.

Työministeriön viimeisimmän työolobarometrin mukaan suomalaisten ylityötahti on kasvanut edellisiin vuosiin verrattuna. Joka toinen työtä tekevistä haluaisi samaisen barometrin mukaan vähentää tai keventää omaa työmääräänsä. Pyrkimyksille antaa pontta nyt myös Helsinki
Health Study -tutkijaryhmän äsken julkaistu tutkimus.

Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella toimivan tutkijaryhmän mukaan työväsymys, ylitöiden suuri määrä sekä vaikeudet työn ja perheen yhteensovittamisessa altistavat työntekijöitä lihomiselle. Tämä kävi ilmi, kun tutkijat tarkastelivat aineistoa, johon kuului Helsingin kaupungin työntekijöitä - yhteensä noin 7000 naista ja 2000 miestä.

Kuormittuneen paino kasvaa

Tutkimukseen osallistuneista 40-60 -vuotiaista naisista 24 prosenttia ja miehistä 19 prosenttia kertoi lihoneensa tutkimusta edeltävän vuoden aikana. Lihomisen riskiä kasvattivat tutkimuksen mukaan erityisesti työväsymys ja ylityöt.

Ylitöiden rajana tutkimuksessa oli yli 40 tunnin työviikko. Työväsyneiksi luokiteltiin muun muassa ne, jotka potevat väsymystä aamulla työhön lähtiessään, ovat aivan loppu työpäivän päättyessä, myöntävät työhuolien pyörivän mielessä vapaa-aikanakin ja kokevat työn stressaavan aivan liikaa.

Tutkija Tea Lallukan mukaan ylipainon, ylitöiden ja työväsymyksen yhteyttä voidaan selittää esimerkiksi niin, että mahdollisuudet syödä suositusten mukaisesti sekä harrastaa riittävästi vapaa-ajan liikuntaa ovat näissä tilanteissa vähäisempiä.

Miesten ja naisten lihomisessa eroja

Tyytymättömyys työn ja perheen yhteensovittamiseen oli yhteydessä lihomiseen etenkin naisilla. Miehillä yhteys oli heikompi, mutta samansuuntainen: työn ja perheen yhteensovittamiseen jokseenkin tyytyväiset miehet olivat lihoneet enemmän kuin työn ja perheen yhteensovittamiseen täysin tyytyväiset miehet, tutkimus kertoo.

Miehillä myös työn vaatimukset olivat yhteydessä lihomiseen. Miehet, jotka kokivat työnsä vaativan paljon, lihoivat todennäköisemmin kuin vähän vaatimuksia raportoineet miehet.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.