Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensimmäiset valmistuvat perjantaina

Multimedia- ja dvd-tekniikan insinöörejä Turusta

24.5.2005 16:53 Ensimmäiset multimedia- ja dvd-tekniikkaan suuntautuneet insinöörit vastaanottavat tutkintotodistuksensa Turun ammattikorkeakoulusta perjantaina. Koulutuksen saanut insinööri osaa AMK:n mukaan luoda uutta ja vanhaa mediatekniikkaa yhdistäviä sovelluksia.

Opintojen ensimmäisten vuosien aikana opiskelijat suorittavat klassisia insinööriopintoja, minkä jälkeen perehdytään muun muassa kuvaamiseen, valaisemiseen, kuvankäsittelyyn, videoeditointiin sekä erityisesti eri ohjelmistojen hallintaan.

- Valmistuneet toimivat esimerkiksi uusmedian asiantuntija- ja projektinhallintatehtävissä tai itsenäisinä yrittäjinä, kertoo multimedia- ja dvd-tekniikan suuntautumisvaihtoehtovastaava Keijo Leinonen Turun AMK:sta.

Perjantaina valmistuvat Mikael Helenius ja Jarkko Kuitunen ovat tehneet opinnäytetyönään cd-rom-pelin 4-8-vuotiaille pohjoismaalaisille lapsille. Peli tutustuttaa lapset Grönlannin kieleen ja kulttuuriin. Opintojen ohella on myös syntynyt Moonshark – Mikaelin, Jarkon ja Jura Sivosen kuva- ja äänituotannon yritys.

- Opiskelussa korostuivat selkeästi aktiivisuus, oma-aloitteisuus ja itsenäisyys, toteaa Mikael Helenius.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.