Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Haasteena työllistämisen hinta

Yksin yrittäviltä liikenisi töitä tuhansille?

25.5.2005 07:47 Moni lakkaisi yrittämästä yksin, jos saisi pariksi vuodeksi helpotusta työnantajan pakollisiin sosiaalivakuutusmaksuihin. Suomen Yrittäjien arvion mukaan mikroyrityksissä avautuisi näin jopa tuhansia työpaikkoja.

Suuri osa suomalaisista yksinyrittäjistä olisi valmis harkitsemaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista, mikäli he saisivat kahdeksi vuodeksi helpotusta työnantajan pakollisiin sosiaalivakuutusmaksuihin. Suomen Yrittäjien mukaan näin toimisi hyvin todennäköisesti jopa noin kolmasosa yksinyrittäjistä.

Vaikka yksinyrittäjillä ei usein olisi tarjota kokopäivätyötä ensimmäiselle työntekijälleen, yrittäjäjärjestön kyselyssä lähes kolmannes vastaajista kuitenkin ilmoitti, että työntekijälle olisi tekemistä vähintään 25 tunniksi viikossa.

Tuhansia työpaikkoja tarjolla?

Suomen Yrittäjien huhtikuussa toteuttamaan kyselyyn vastanneista yksinyrittäjiä oli kaikkiaan 350. Vaikka järjestön mukaan vastaajiksi valikoitui todennäköisesti runsaasti sellaisia yksinyrittäjiä, joiden työvoiman tarve on keskimääräistä suurempi ja työnantajaksi ryhtymistä jarruttavat muutkin kuin taloudelliset esteet, maksujen huojennuksen lasketaan luovan jopa 3000-6000 uutta työpaikkaa.

Tuen aiheuttamia mahdollisia väärinkäytöksiä voitaisiin Suomen Yrittäjien mukaan rajoittaa, mikäli yksinyrittäjän oikeus tukeen rajattaisiin ainoastaan yhteen kertaan yrittäjäuran aikana. Tuesta aiheutuvat kilpailuvaikutukset puolestaan arvioitiin yksinyrittäjien joukossa kohtuullisiksi, kun taas kyselyyn osallistuneiden isompien yritysten joukossa tuesta aiheutuva vääristymä arvioitiin suuremmaksi.

Maksujen osuus jopa viidennes palkkakustannuksista

Keskusteluun nousseen ehdotuksen mukaan helpotus pakollisista työnantajamaksuista voitaisiin myöntää täysimääräisesti ensimmäiseltä vuodelta ja se voitaisiin pudottaa tästä puoleen toisena vuonna.

Pakollisilla sosiaalivakuutusmaksuilla tarkoitetaan tässä yhteydessä työnantajan työeläke-, sairausvakuutus- ja kansaneläke-, työttömyysvakuutus-, ryhmähenkivakuutus- ja pakollisia tapaturmavakuutusmaksuja. Tyypillisesti niiden osuus on pienimmissä yrityksissä yli viidennes palkkakustannuksista.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.