Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liiketoiminnan kehitysosaamista kasvuyritykseen

Mika Sorvettula Digiumin toimitusjohtajaksi

1.6.2005 16:16 Tutkimusohjelmistoja tarjoava suomalainen Digium Oy on kutsunut yhtiön toimitusjohtajaksi Mika Sorvettulan. Toimitusjohtajana aikaisemmin toiminut Digiumin perustaja Tommi Tanttu jatkaa yhtiön tuotetarjonnasta vastaavana johtajana.

Sorvettula siirtyy uuteen tehtäväänsä Proha Oyj:n kehitysjohtajan tehtävistä. Hänellä on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus ohjelmistoliiketoiminnan johtamisesta ja kansainvälistämisestä.

Sorvettula on toiminut myös lukuisissa ohjelmistoalan luottamustehtävissä, muun muassa Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallituksessa. Viime vuodesta lähtien hän on toiminut Teknillisen korkeakoulun ohjelmistoliiketoiminnan laboratorion FRISBEE-tutkimushankkeen johtoryhmän puheenjohtajana.

Digiumin päätuote on myynnin ja markkinoinnin, yrityskuvan ja viestinnän sekä henkilöstöhallinnon tutkimustarpeisiin kehitetty ohjelmisto.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.