Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomalaisten poissaolot keskitasoa

Kuva sairauspoissaloista on pirstalainen

13.6.2005 12:13 Uudesta työterveyshuoltolaista huolimatta vain harvat suomalaiset työpaikat seuraavat aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti henkilöstön sairauspoissaoloja. Valtakunnallisella tasollakin niistä kaivattaisiin nykyistä systemaattisempaa tietoa, viestii Turussa alkanut asiantuntijaseminaari.

Suomalaisten työntekijöiden sairauspoissaolot ovat eurooppalaista keskitasoa, todettiin tänään Turussa Kansaneläkelaitoksen tutkimuskeskuksessa alkaneessa asiantuntijaseminaarissa. Pohjoismaista Ruotsissa ja Norjassa työstä ollaan poissa selvästi enemmän kuin Suomessa ja Tanskassa.

Meilläkään ei silti ole kaikki hyvin: sairauspoissaoloista kertova tieto on Suomessa pirstaleista eikä koko valtakunnan tasolta ole saatavissa systemaattista tietoa.

Kokonaiskuvan muodostaminen sairauspoissaolojen syistä ja yhteyksistä koetaan vaikeaksi, koska tietoa tuotetaan useilla tahoilla, eivätkä työssä käytetyt määrittelyt ole yhdenmukaisia. Tietoa sairauspoissaoloista tuottavat nykyään muun muassa eri ministeriöt, tutkimuslaitokset, eläkevakuutusyhtiöt ja Kansaneläkelaitos.

Työpaikka voi edistää terveyttä

Haasteita on sosiaali- ja terveysministeriön tietojen mukaan myös ruohonjuuritasolla: uudesta työterveyshuoltolaista huolimatta vain harvat suomalaiset työpaikat seuraavat aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti henkilöstön sairauspoissaoloja.

Toisaalta myös keinot sairauspoissaolojen kurissa pitämiseen löytyvät monesti työpaikoilta. Työpaikan ilmapiiri vaikuttaa sairauspoissaolojen määrään, ja poissaolot vähenevät myös, kun työntekijä pääsee itse vaikuttamaan työhönsä. Lisäksi sekä fyysisen että psykososiaalisen työympäristön kohentaminen vähentävät työstä poissaoloja, asiantuntijaseminaarissa muistutetaan.

Nykykäsityksen mukaan poissaolojen syiksi ovat kuitenkin nousemassa myös erilaiset toimintakyvyn rajoitukset, eivät pelkät sairaudet tai toimenpiteet. Sairautta käytetään myös keinona päästä työstä pois, vaikka todellista sairautta ei olisikaan.

Suomessa ja Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan kansalaiset katsovat, että poissaolot ovat hyväksyttäviä muistakin syistä kuin selvästi sairauteen tai vammaan liittyvistä syistä, sosiaali- ja terveysministeriö muistuttaa tiedotteessaan.

Ruotsissa uusi tutkimushanke

Runsaiden poissaolojen Ruotsissa tuorein hanke poissaolojen kuriin saamiseksi on saanut nimekseen Hälsa och framtid.

Perjantaina julkistetussa runsaan 1,38 miljoonan euron tutkimushankkeessa on mukana elinkeinoelämän ja ammattijärjestöjen ohella kaksi suurta vakuutusyhtiötä AFA ja Alecta sekä Karolinska Institutet ja Tukholman maakäräjien alainen Centrum för folkhälsa -yksikkö.

Projektiorganisaation puheenjohtaja Carl Bennetin mukaan tutkimuksella pyritään saamaan selville, miksi sairastamisen määrä vaihtelee yrityksissä, joissa edellytykset hyvään työterveyteen vaikuttavat jotakuinkin yhtäläisiltä.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.