Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kurinpalautus vaatii uskallusta

Työyhteisössä havaittu häirintä on arka asia

20.6.2005 12:29 Huono kohtelu työpaikalla on monelle kiusallinen asia, oli kyse sitten omista kokemuksista tai havainnoista. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan moni keskijohdon esimieskin arkailee asiaan puuttumista - varsinkin jos moitittavaa on ylempien esimiesten toimissa.

Epäasiallinen ja huono kohtelu työssä on asia, josta moni hammasta purren vaikenee. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan vain noin kuusi kymmenestä työntekijästä voi pelotta tehdä ilmoituksen työpaikallaan esiintyvästä kiusaamisesta ja ahdistelusta. Epärehellisen tai epäeettisen käytöksen voi vapaasti ottaa puheeksi 65 prosenttia vastaajista.

Myös kiusaamisongelmien ratkaisun kannalta keskeiset henkilöt, keskijohdon esimiehet, epäröivät epäkohtien esiin nostamisessa. Jos kiusaaja tai ahdistelija on ylempänä organisaatiossa, noin kaksi viidesosaa esimiesjoukosta kokee asiaan puuttumisen vaikeaksi, kertoo Mercer Human Resource Consulting –yrityksen kyselytutkimus.

Työpaikka ei aina ole reilun pelin paikka

Tutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä työntekijästä koki saavansa osakseen kunnioitusta ja arvostusta omasta taustastaan tai asemastaan riippumatta. Vähän useampi, 68 prosenttia vastaajista, kuvasi omaa kohteluaan organisaatiossa reiluksi. Tästä huolimatta 75 prosenttia vastaajista sanoi työnantajansa muun muassa "œtukevan työyhteisön monimuotoisuutta"?.

Mercerin viestintäpäällikkö Paul Sanchezin mukaan erilaisuuden hyväksymiseen tähtäävistä ohjelmista on usein viestitty organisaatiossa tehokkaasti, mutta tämä ei takaa, että esimiehet ja johtajat aktiivisesti toimillaan tukisivat niiden toteutumista.

Sanchezin mukaan tuore tutkimus osoittaa lisäksi, että työpaikalla tapahtuva kiusaaminen ja huono kohtelu eivät ole vain moraalinen ja lainopillinen kysymys vaan ilmiön kielteiset seuraukset ovat usein myös taloudellisia ja saattavat näkyä esimerkiksi asiakaspalvelun laadussa.

Konsulttiyhtiön tuoreimmassa tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan runsaat 1100 brittiä.

Epävarmoissa oloissa kiusataan

Suomessa vuoden 2003 työolotutkimuksen mukaan 8 prosenttia naisista ja 4 prosenttia miehistä kertoi kokeneensa työpaikallaan häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua vähintään pari kertaa kuukaudessa. Nykyisessä työpaikassaan oli häirintää joskus kokenut 15 prosenttia palkansaajista ja havainnut 36 prosenttia palkansaajista.

Häirintää on todettu esiintyvän tavallista enemmän työpaikoilla, joilla on lisätty työn tuottavuuteen tai tuloksellisuuteen perustuvaa valvontaa ja joissa vallitsee epävarmuutta työn jatkumisesta. Työntekijöiden ja esimiesten kokema epävarmuus tuskin rohkaisee kokemuksista tai havainnoista raportoimaankaan.

Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa, hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työturvallisuuslain mukaan työnantajan on asiasta tiedon saatuaan ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.