Jyväskyläläisessä yrityshautomossa on vilinää
22.6.2005 14:38 Jyväskylän Teknologiakeskuksen yrityshautomossa on alkuvuoden aikana aloittanut jo kahdeksan uutta yritystä. Aikaisempina vuosina yrityksiä on aloittanut vuodessa keskimäärin yhdeksän.
Jyväskylän Teknologiakeskuksen yrityshautomo on tarkoitettu kaikille niille, joiden liikeidea liittyy korkeaan osaamiseen ja teknologiaan. Yrittäjät tulevat yrityksistä, yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Nyt aloittaneista yrityksistä kaksi on tutkimuslähtöistä (Mediatum ja Komia Design) ja loput yrityslähtöisiä.
Tärkeä vaihe hautomotoiminnassa on idean arviointi, johon Teknologiakeskuksella on tarjota osaamista. Vuoden alussa ideoita oli "tuutissa" kaikkiaan 128, joista nämä kahdeksan jalostuivat.
- Olemme kehittäneet ja hioneet yrityshautomomme toimintatapaa määrätietoisesti viimeisten kolmen vuoden aikana. Erityisesti alkuvaiheen sparraustoimintaa on tehostettu. Kansallisen YRKE-projektin kautta olemme saaneet lisää henkilöresursseja hautomotoiminnan parantamiseen, luettelee kehityspäällikkö Pasi Teräväinen onnistumisen syitä.
Nyt aloittaneisiin yrityksiin kuuluu integroitujen rfid-ratkaisujen kehittäjä Wisteq Oy, yritysäänentoistoon keskittynyt Murea Oy, mediatutkimusyhtiö Mediatum Oy, oppilaitoksille avoimen lähdekoodin ratkaisuja tarjoava Opinsys Oy, it-kehitys- ja -ulkoistuspalveluja tarjoava Samcom Oy, elektroniikkalaitteiden teollisesten muotoilupalvelujen tarjoaja Komia Design Oy, sovellusvuokrattavia henkilöstöhallinto-ohjelmia kehittävä SMN Information Oy sekä prosessien ohjausjärjestelmiin erikoistunut Viconsys Oy.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Pikavippien velkomista sähköistetään
27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











