Sairauspoissalot venyvät kun todistusta ei kysytä
27.6.2005 11:21 Miltä kuulostaisi kahden viikon sairausloma ilman lääkärintodistusta? Varsinkin miesten havaittiin tarttuvan tilaisuuteen, kun laaja ruotsalaistutkimus tarjosi mahdollisuutta poikkeuksellisen pitkään poissaoloon. Tervehtyminen näytti viivästyvän, mutta sairauspoissaolojen määrä ei kasvanut.
Monilla työpaikoilla lyhytaikaiseen sairauspoissaoloon riittää oma ilmoitus. Mutta entä, jos työnantaja lieventäisi vaatimuksiaan niin, että lääkärintodistus pitäisi esittää viikkoa myöhemmin kuin nyt?
Saadessaan sairastaa entistä pidempään omin luvin varsinkin miehet käyttävät tilaisuutta hyväkseen, raportoi ruotsalaisten työmarkkinapoliittinen tutkimusinstituutti IFAU. Sairauspoissaolot venyivät tutkimuksen mukaan keskimäärin 6,6 prosentilla, mutta poissaolojen tiheys ei uuden käytännön vallitessa lisääntynyt. Tervehtyminen puolestaan vaikutti verraten todennäköiseltä siinä vaiheessa, kun poissaolosta olisi vaadittu lääkärintodistus. Eri tulo- ja ikäryhmien välillä ei poissaolojen kehityksessä havaittu eroja.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkiaan 300 000 ruotsalaisen sairauslomia Jämtlannin läänissä ja Göteborgissa siten, että osalta työntekijöistä edellytettiin sairauslomatodistusta vasta 14 päivän poissaolosta, kun taas vertailuryhmän oli tyytyminen vallitsevaan seitsemän poissaolopäivän käytäntöön. Tutkimus tehtiin jo vuonna 1998, mutta sen tuloksia ei ole aiemmin esitelty julkisuudessa.
Sairaan kallista poissaoloa?
Tutkimusraportissaan IFAU paneutuu myös sairauslomien pidentymisestä aiheutuviin kustannuksiin. Pidempien sairauslomien osalta niiden arvioitiin nousevan kuusinkertaiseksi verrattuna säästöön, joka kokeilussa saavutettiin vähentyneiden lääkärikäyntien myötä.
Raportin mukaan selkeää hyötyä olisi saavutettu lyhentämällä omaan ilmoitukseen perustuvien sairauspoissaolojen enimmäiskesto kolmeen päivään seitsemän sijasta. Näin sairauspoissaolojen kokonaismäärän olisi arvioitu laskeneen ainakin kymmenyksellä.
Tutkimustuloksiaan IFAU esittelee juuri juhannuksen alla ilmestyneessä raportissa ?Hur påverkar kravet på läkarintyg sjukfrånvaron? Erfarenheter från ett socialt experiment?.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Pikavippien velkomista sähköistetään
27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











