Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaikka etätyössäkin viehätystä

Enin osa työstä halutaan tehdä työpaikalla

11.7.2005 10:21 Kannettava kainaloon, kännykkä taskuun ja töihin aurinkoiselle rannalle! Ajatus etätyöstä voi houkutella kesällä, mutta tutkimuksen mukaan vain harva haluaisi tehdä työnsä pääosin etäällä työyhteisöstä.

Neljännes kaikista palkansaajista tekee päätoimensa työtä ajoittain myös kotona. Ylemmistä toimihenkilöistä näin toimii useampi kuin joka toinen. Syynä kotityöskentelyyn ovat yleisesti niin töiden aikataulut, työn määrä kuin myös halu tehdä työtä hyvin, kertoo työministeriön tilaama tutkimus "Joustaako työ? Joustavien työjärjestelyjen mahdollisuudet ja todellisuus".

Vaikka toisaalta ajoittainen kotona työskentely on tavallista, varsinainen sopimukseen perustuva etätyö on tutkimuksen mukaan Suomessa edelleen harvinaista.

Sopimukseen perustuvaa etätyötä tekee vain neljä prosenttia palkansaajista. Näistäkin huomattava osa on opettajia tai "pitkän linjan etätyöntekijöitä". Vähintään yhden kokonaisen etätyöpäivän viikossa tekeviä etätyöntekijöitä on tämän tutkimuksen mukaan vain runsaan prosentin verran.

Harva haluaa ensisijaisesti etätyöhön

Pääasiallinen etätyöskentely on harvan haaveissa. Työpaikka merkitsee myös työyhteisöä ja sosiaalista ympäristöä, jonka ulkopuolelle ei haluta jäädä, työministeriön tutkimus kertoo.

Runsaalla viidenneksellä palkansaajista on kuitenkin sekä kiinnostusta että käytännön mahdollisuuksia etätyön tekemiseen - tavallisesti kuitenkin niin, että etätyötä olisi korkeintaan yhden viikoittaisen työpäivän verran.

Työ yhdistää

Työn tiiviistä yhteisöllisyydestä kertovat tutkimuksessa myös havainnot tiimityön yleisyydestä. Tutkimuksen mukaan kaikista palkansaajista noin 60 prosenttia kuuluu johonkin tiimiin tai työryhmään.

Tiimityö ei kuitenkaan ole luonteeltaan samanlaisista kaikissa ammattiryhmissä. Työntekijät työskentelevät pääasiassa kiinteissä työryhmissä, jotka vastaavat toimipaikan perustoiminnasta eli tuotteiden tai palveluiden tuottamisesta. Sen sijaan toimihenkilöiden ja erityisesti ylempien toimihenkilöiden tiimit ovat yleensä rinnakkais- tai projektiryhmiä ja työajasta suurempi osuus on itsenäistä.

Työministeriön tutkimuksen mukaan ryhmissä työskentelevät palkansaajat arvioivat muita palkansaajia yleisemmin, että heillä on hyvät mahdollisuudet osaamisensa ja ammattitaitonsa käyttämiseen työssään.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.