Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EK perää työrauhasäännöstön uusimista

Suomi lakkoili EU:n kärkikastiin

21.7.2005 15:39 Suomessa on viime vuosina tuhraantunut työtaisteluiden takia selvästi EU:n keskiarvoa enemmän työpäiviä, selviää Euroopan työmarkkinasuhteiden seurantakeskus Eiron tuoreesta tutkimuksesta.

Vuosina 2000-2003 Suomessa menetettiin Eiron mukaan keskimäärin 55 henkilötyöpäivää tuhatta työntekijää kohti vuodessa. EU-maiden keskiarvo on noin 44.

Suomi sijoittuu Eiron 22 maan vertailussa kuudenneksi. Pohjoismaista vain Norjassa työtaisteluja oli Suomea enemmän. Ruotsi ja Tanska sijoittuvat EU-maiden keskikastiin.

Eiro on Euroopan unionin alaisen Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tutkimusosasto.

Selvityksen mukaan eniten työtaisteluita 2000-luvulla on ollut Espanjassa, jossa työtaistelut ovat vieneet henkilötyöpäiviä keskimäärin yli seitsemän kuukauden edestä. Italiassa ja Itävallassa työtaistelut ovat viime vuosina vieneet työpäiviä reilun neljän kuukauden verran.

Vähiten lakkoiltiin Puolassa, Liettuassa ja Saksassa, joissa työtaisteluiden takia menetettyjä työpäiviä oli vain muutamia.

EK perää työrauhasäännöstön uusimista

Elinkeinoelämän keskusliitto EK näkee Eiron tutkimuksessa merkkejä siitä, että nykyinen työrauhajärjestelmä on tullut tiensä päähän.

- Työtaisteluiden määrä kielii siitä, että työrauhajärjestelmämme ei nykyisellään toimi. Esimerkiksi viime vuoden lakoista yli puolet todettiin laittomiksi työtuomioistuimessa, toteaa EK:n asiantuntija Jyrki Hollmén.

SAK taas korostaa, että työtaisteluiden määrä Suomessa on laskenut rajusti parissa viime vuosikymmenessä.

- 1980-luvulla työtaisteluita saattoi olla 1 500-2 000 vuodessa, nyt niitä on enää satakunta. Nyt olemme niin lähellä EU:n keskiarvolukua, etten näe, että Suomessa olisi poikkeuksellisen paljon työtaisteluita, toteaa SAK:n työympäristöosaston johtaja Lauri Lyly.

Jutun kirjoitti: Antti Aittapelto

Antti Aittapelto

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.