Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Irtisanotuillakin voi olla mahdollisuuksia

HP pestaa yli tuhat

25.7.2005 09:14 Viime tiistaina 14 500 työntekijän irtisanomisista ilmoittanut HP on myös palkkaamassa väkeä: perjantaina yhtiössä oli 1 302 avointa työpaikkaa. Paikoista 419 on Intian Bangaloressa ja 244 Yhdysvalloissa.

Kiinassa HP palkkaa 112 henkilöä, Ranskassa 22, Puolassa 55, Malesiassa 22, Taiwanissa 12, Slovakiassa 18, Thaimaassa 21, Israelissa kymmenen ja Filippiineillä 27. Töitä on tarjolla muun muassa suunnittelijoille, ohjelmakehittäjille ja asiakaspalvelijoille.

HP:stä kerrottiin uutispalvelu TechWebille, että työpaikat pyritään täyttämään sisäisesti. Yhtiö kuitenkin korostaa, että yhtiön sisältä tulevalla täytyy olla tarvittavat taidot ja kokemus.

TechWebille puhunut HP:n Robert Sherbin kiistää, että uuden väen palkkaamisessa irtisanomisten keskellä olisi jotain poikkeavaa.

- Vähennykset tehdään valtavan keskittyneesti, tarkkaavaisesti ja huolellisesti, ja niitä ei tehdä koko organisaatiossa. Irtisanomiset kohdistetaan tietyille alueille, joissa meidän täytyy sijoittaa resurssimme paremmin. Irtisanottuja kohdellaan reilusti, ja he saavat irtisanomispaketin. Jos mahdollista, pyrimme täyttämään avoimia työpaikkoja irtisanomisia koskettavilla työntekijöillä, sanoi Sherbin.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.