Nokian Ollila haluaa jatkaa kansainvälisessä liiketoiminnassa
2.8.2005 14:57 Nokian pääjohtaja Jorma Ollila kertoi, että hänen kiinnostuksensa painopiste on jatkoa ajatellen kansainvälisessä liiketoiminnassa ja hän ei pyri vahvistamaan rooliaan yhteiskunnallisena vaikuttajana.
- Minusta tuntuu, että ominta alaani on toimia yritystoiminnan piirissä kansainvälisen liiketoiminnan piirissä. Siihen minut on koulutettu ja minulla on paljon annettavaa. Minulla ei ole mitään sen enempiä yhteiskunnallisia tai poliittisia ambitioita, kun mitä on ollut havaittavissa tähän saakka, Ollila kertoi yhtiön tiedotustilaisuudessa eilen.
Ollila kertoi etsivänsä uusia haasteita. Hän arvioi, että sekä hän itse, että yhtiö tulevat hyötymään johtajanvaihdoksesta.
- Uskon, että sekä minä henkilökohtaisesti sekä Nokia hyödymme muutoksesta. En tule kuitenkaan vetäytymään eläkkeelle. Etsin työtä, joka tekisi minut onnelliseksi, ja jossa voisin työskennellä seuraavat kymmenen vuotta.
Ollila jatkaa ensi vuoden kesäkuusta lähtien sivutoimisena puheenjohtajana. Hän kertoi, että tehtävä ei ole päätoiminen, joten uusi työpaikka on tällöin mahdollinen. Ollila näki seuraajan löytymisen talon sisällä myönteiseksi seikaksi.
- Käytännön esimerkit osoittavat, että yhtiöt, jotka ovat löytäneet toimitusjohtajansa sisäisessä haussa ovat menestyneet huomattavasti paremmin, kuin sellaiset yhtiöt, jotka ovat löytäneet johtajansa ulkopuolelta.
Kallasvuo kertoi, että Nokian johtoryhmään pyritään saamaan kokemusta ja tuoreita näkemyksiä toimialasta.
- Minulta ja Pekka Ala-Pietilältä avautuvat paikat tarjoavat erittäin hyvän mahdollisuuden vahvistaa ja nuorentaa tiimiämme, Kallasvuo kertoi.
Kallasvuo on työskennellyt viimeksi Nokia Mobile Phonesin johtajana. Ala-Pietilä on työskennellyt viimeksi yhtiön toimitusjohtajana.
Kallasvuo ei halunnut määritellä tarkemmin yhtiön tulevaa strategiaa. Hän kertoi vaikenevansa tulevasta strategiasta ensi vuoden kesäkuuhun saakka, kun Jorma Ollila lopettaa pääjohtajana.
- Nokian tulee johtaa muutosta toimialalla. Tämä tarkoittaa proaktiivista otetta, kunnianhimoisia suunnitelmia, joustavuutta ja nopeutta vastata markkinoiden haasteisiin, Kallasvuo luonnehti yhtiön näkymiä.
Pekka Ala-Pietilä kertoi, että syy häneen eroonsa oli innostuksen häviäminen. Ala-Pietilä kertoi, että hän oli harkinnut mahdollisuutta Nokian toimitusjohtajana.
- Olin epävarma sen suhteen, jaksaisinko olla innostunut työstä vielä seuraavan kymmenen vuoden ajan, joten en pitänyt itseäni sopivana henkilönä Nokian toimitusjohtajaksi. Tämän vuoksi ilmoitin, että en ole käytettävissä tehtävään.
Ala-Pietilä kertoi, että päätös erota kypsyi jo ennen uuden johtajan nimitystä. Ala-Pietilä kertoi, että hän ei kokenut, että uudessa johtoryhmässä olisi sellaista tehtävää, joka innostaisi häntä seuraavat kymmenen vuotta.
- En nähnyt tulevassa johtoryhmässä sellaista roolia, joka olisi innostanut minua. Täten päätin jättää Nokian.
Ala-Pietilä kertoi, että hänen tulevaisuudensuunnitelmansa ovat avoimet. Hän kertoi olevansa kiinnostunut työstä uusissa yrityksissä ja uusilla toimialoilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon
11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













