Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Säästöt 4-5 miljardia kruunua

TeliaSonera vähentää Ruotsissa noin 3000 työntekijää

3.8.2005 10:07 TeliaSoneran säästöohjelma johtaa noin 3000 työntekijän vähentämiseen Ruotsissa. Yhtiö kertoi alkuvuonna käynnistävänsä laajat uudelleenjärjestelyohjelmat sekä Ruotsissa että Suomessa ja kertoi nyt ensi kertaa henkilöstövaikutuksista Ruotsin osalta.

Ruotsissa ohjelma johtaa vuosittaisten kustannusten alentumiseen 4-5 miljardilla kruunulla kolmen vuoden sisällä. Säästöohjelmasta syntyy noin 5 miljardin kruunun kustannukset Ruotsissa.

Ammattiliittojen kanssa käydyt neuvottelut on saatu päätökseen tuote- ja palveluorganisaation osalta, ja muita neuvotteluja jatketaan edelleen.

Yhtiö tarjoaa tuhannelle vuonna 1945 tai sitä ennen syntyneelle työntekijälle mahdollisuutta siirtyä aikaistetulle eläkkeelle. Tähän mennessä 625 työntekijää on hyväksynyt varhaiseläkkeelle siirtymisen ja yhtiö on siirtänyt 240 työntekijää uudelleensijoitusyksikköön.

TeliaSonera teki vuosineljänneksen aikana 1 012 miljoonan kruunun varauksen, joka on kirjattu kertaluonteisena eränä.

Ruotsin toimintojen käyttökate ennen kertaluonteisia eriä laski huhti-kesäkuussa 3,67 miljardiin kruunuun vuotta aiemmasta 4,07 miljardista. Liikevaihto laski 9,87 miljardiin kruunuun vuotta aiemmasta 10,11 miljardista.

Jutun kirjoitti: Katariina Lampinen

Katariina Lampinen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.