Suomen kilpailukyky nojaa logistiikkaan
Kuva Jan Schulte-Tigges
11.8.2005 13:44 Dell, Amazon, Best Buy, e-Bay. Parhaiten tietotekniikkaa logistisissa toiminnoissaan hyödyntäneitä yrityksiä tuntuu yhdistävän yksi seikka. Ne ovat amerikkalaisia.
Myös Japanista löytyy auto- ja elektroniikkateollisuuden yrityksiä, jotka ovat hyödyntäneet innovatiivisesti logistiikkaratkaisuja. Tutkimuslaitos AMR Researchin mukaan maailman 25 logistisesti parhaimman yrityksen joukossa on kuitenkin vain neljä eurooppalaista.
Suomalaisia listalla on yksi. Sitä ei tarvitse edes nimetä, sillä kaikki tietävät, minkä suomalaisyhtiön menestystä on siivittänyt taiteeksi asti hiottu logistiikka eli materiaalivirtojen ohjailu.
Suomi elää logistiikasta
Tutkija Ilkka Sihvola Helsingin kauppakorkeakoulun omistamasta LTT-Tutkimuksesta painottaa kuitenkin, että niin Euroopassa kuin Suomessakin on yhtä hyviä esimerkkejä innovatiivisista logistisista ratkaisuista. Ne eivät vain tunnu saavan yhtä paljon palstatilaa kuin amerikkalaiset menetystarinat.
- Yksi syy tähän on se, että amerikkalaisilla on pitkät perinteet case-tapausten dokumentoinnissa, Sihvola perustelee kulttuurieroa. Myös suomalaiskorkeakouluissa käytettävät opetus-caset ovat pääsääntöisesti amerikkalaisia.
- Suomessa on korkeatasoista logistiikan tutkimusta esimerkiksi Teknillisessä korkeakoulussa, Helsingin kauppakorkeassa ja Turun yliopistossa. Mutta vaikka meillä on logistiikan osaajia, niin alan konsultointi ja tutkimus on hyvin hajaantunutta. Alan asiantuntijoilla voisi olla yrityksille paljon annettavaa, mutta logistiikka on usein se toiminto, joka halutaan hoitaa itse.
Yhdysvallat investoi tietotekniikkaan
Mielikuva amerikkalaisten etumatkasta viestintäteknologioiden hyödyntämisessä ei ole Sihvolan mielestä täysin perusteeton. Viime vuonna Yhdysvallat investoi informaatio- ja viestintätekniikkaan 5,5 ja 3,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vastaavat osuudet EU-maissa olivat keskimäärin 2,9 ja 2,6 prosenttia. Suomi oli hyvää EU-tasoa.
Suomella ei ole Sihvolan mielestä varaa olla ottamatta kaikkea irti logistiikan tehostamisesta.
- Olemme aika kaukana päämarkkinoista, Yhdysvalloista, Euroopasta ja Kauko-idästä. Jos tuote on pieni ja kallis, logistiikkakustannus ei ole niin ratkaiseva, mutta kun puhutaan isoista ja painavista tuotteista kuten puusta ja paperista tai bulkkituotteista, kuljetuskustannukset voivat ratkaista koko yrityksen menestyksen.
Sihvolan mielestä suomalaisyrityksillä olisi paljon petrattavaa tällä puolella.
- Esimerkiksi paperifirmat voisivat tehdä yhteistyötä sen sijaan, että UPM-Kymmenellä ja Stora-Ensolla on periaatteessa omat vientisatamansa. Eikä logistisesti ole mitään järkeä siinä, että meillä on vientisatamia vierekkäisissä kaupungeissa kuten Porissa ja Raumalla, Turussa ja Naantalissa, Kotkassa ja Haminassa.
Teknologiahaaveet muuttuivat todeksi
Useat viestintäteknologiat, joista haaveiltiin kymmenen vuotta sitten, ovat totta tänä päivänä Euroopassa.
- Mutta pelkkä tekniikka ei takaa toimintojen tehostumista tai menestystä. Myös toimintamallien on kyettävä mukautumaan teknologioiden mukanaan tuomiin muutoksiin. Ero menestyneen konseptin ja kilpailijoiden välillä voi olla hienonhieno ja silti ratkaiseva, Sihvola arvioi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












