Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Keski-Suomessa

Lukiolaisille ammatillinen tutkinto tietotekniikan keinoin

24.8.2005 17:30 Pohjoisen Keski-Suomen lukiolaiset voivat nyt suorittaa merkonomin tai datanomin tutkinnon lukio-opintojensa ohella. Jyväskylän yliopiston mukaan opiskelijat saavat perinteisen lähiopetuksen sijaan monimuotoista tietoverkkoja hyödyntävää opetusta, muun muassa videoneuvotteluetäopetusta.

Opiskelijat suorittavat lisäksi verkkokursseja sekä opiskelevat itsenäisesti tietotekniikkaa hyödyntäen.

Ensimmäinen opiskelijaryhmä aloitti ammatilliset opintonsa tällä viikolla. Opiskelijat suorittavat kolmen vuoden aikana kaikki lukion opinnot ja niiden lisäksi ammatillisia kursseja. Neljäs vuosi käytetään ammatillisen tutkinnon loppuunsaattamiseen. Opintoihin osallistuu 26 opiskelijaa, joista datanomin tutkintoon tähtää 13 ja merkonomin tutkintoon 13.

Hankkeessa ovat mukana Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksen kaupan ja hallinnon ala sekä Kinnulan, Pihtiputaan, Saarijärven ja Viitasaaren lukiot. Tekniset ratkaisut, kuten verkkovälitteisen opetuksen toimintamallit, oppilaitokset ovat tilanneet Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan tutkimusinstituutista.

Motto-projektin rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Länsi-Suomen lääninhallitus sekä projektin kohdekunnat ja alueen pk-yritykset.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.