Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Yrittäjyys on lähellä sydäntä"

TeliaSoneran talousjohtaja eroaa

Mikael Laine siirtyy it-palvelutalo YAP:n toimitusjohtajaksi marraskuun alussa.

7.9.2005 10:02 TeliaSonera Finlandin talousjohtaja Mikael Laine siirtyy it-palvelutalo YAP:n toimitusjohtajaksi marraskuun alussa. Hänen mukaansa TeliaSoneran ikävä julkisuus ja alan kova kilpailu mylläkkä eivät ole työpaikan vaihdon syitä.

- Yrittäjyys on ollut lähellä sydäntä ja pyörinyt lähellä sydäntä, hän perustelee.

Laine ostaa osan YAP:sta. Hän ei kuitenkaan kerro, miten iso osuus on.

Viime aikoina TeliaSonera on ollut melkoisessa ryöpytyksessä muun muassa epäonnistuneen Saksan umts-investoinnin ja teletietojen väärinkäytön takia. Kaiken kukkuraksi kova kilpailu on astunut alalle. Laine myöntää, että Sonera-julkisuus on ollut kuluttavaa.

- En pelkää toimialan turbulenssia. Jos haluan mennä TeliaSonerassa eteenpäin, pitäisi olla valmis liikkumaan ja tekemään pitkää päivää. Minulla on mahdollisuus nyt tehdä kohtuullista päivää.

YAP:n nykyinen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Taavi Sorsa jatkaa varatoimitusjohtajana. Hän perustelee johtajavaihdosta hyvillä kasvunäkymillä. Sorsan mielestä Laine on oikea henkilö, koska hänellä on globaalia kokemusta.

- Tarvitsemme ammattitaitoa odotettavissa olevaan kasvuaikaan.

YAP tekee tietojärjestelmiä järjestöille, työttömyyskassoille, lehtitaloille ja autokapoille. Yhtiön liikevaihto on kolme miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Ari Kapanen

Ari Kapanen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.