Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Esimiesasema ei suojaa työpaikkakiusaamiselta

Pomokin voi tulla päähän potkituksi

16.9.2005 07:29 Työssään kiusattu ei välttämättä istu organisaation alimmalla portaalla. Uhriksi voi joutua myös esimies, muistuttaa Chartered Management Instituten kyselytutkimus.

Hiostaako pomosi? Esimiesten toimia manataan työpaikoilla tuon tuostakin, mutta tosiasiassa moni heistäkin tuntee olonsa tukalaksi. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan peräti kaksi viidesosaa esimiehistä on joutunut kiusatuksi kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Kaikkiaan runsaalta viideltäsadalta esimieheltä vastauksia saaneen Chartered Management Instituten mukaan kiusaamisen kohteiksi joutuivat tyypillisimmin keskijohtoon kuuluvat esimiehet. Heistä kiusattiin joka toista.

Kiusattuja oli tosin runsaasti myös johtajissa. Ylemmän johdon edustajista kertoi tulleensa kiusatuksi lähes joka kolmas, kun taas junior managers –tasolla kiusattuja oli jo kaksi viideosaa vastaajista.

Vallan väärinkäyttöä

Esimiehiä kiusattiin monilta eri tahoilta: kollegojen ohella tähän syyllistyivät muun muassa asiakkaat, mutta tavatonta ei ollut myöskään se, että kiusaaja työskenteli kiusattua alemmalla organisaation portaalla.

Esimiesten joukossa naisista sanoi tulleensa kiusatuksi 54 prosenttia, miehistä 35 prosenttia. Enemmistö kiusatuista työskenteli julkisella sektorilla.

Tyypillisesti kiusaaminen ei jättänyt uhriin fyysisiä merkkejä. Väkivaltaa tai fyysistä uhkaa oli kokenut 17 prosenttia vastaajista, kun taas valta-aseman väärinkäytöstä mainitsi 70 prosenttia vastaajista ja lähes yhtä monia oli loukattu sanallisesti tai muserrettu kohtuuttoman kovalla kritiikillä.

Kiusaamista esiintyi vastaajien mielestä ennen muuta siksi, että välineet siihen puuttumiseksi olivat puutteelliset. Johtamistaidon puutteista mainitsi tähän liittyen kaksi kolmasosaa vastaajista.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.