Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansainvälistymisklinikka toiselle kierrokselle

Ulkomaille tähyäviä ohjelmistotaloja valmennetaan jälleen

23.9.2005 14:43 Ohjelmistoyrittäjät ry:n ja Teknillisen korkeakoulun Ohjelmistoliiketoiminnan laboratorion (SBL) perustama kansainvälistymisklinikka saa jatkoa. Klinikka yhdistää ohjelmistoalan tutkimuksen, keskeiset vaikuttajat, jo kansainvälistyneiden suomalaisyritysten johdon sekä kansainvälistymistä suunnittelevat yritykset.

Talvella 2004-2005 järjestetystä ensimmäisestä ohjelmistoalan yritysten kasvua tukevasta valmennusohjelmasta saatiin kiittävää palautetta, osapuolet pohjustavat. Vapaaehtoispohjalta toimivat mentorit ovat kokeneita yrittäjiä sekä TKK:n asiantuntijoita.

- Kansainvälistymisvalmennus toteutetaan kahdenvälisinä mentorisuhteina, joiden kautta tiedon ja kokemuksen on todettu siirtyvän parhaiten käytännön toimintaan. Tavoitteena on vahvistaa mentoroitavien yritysten kansainvälistymiskykyä kehittämällä niiden liiketoimintamallia ja kansainvälistymissuunnitelmia sekä evästämällä niiden johtoa. Lisäksi klinikalla verkotetaan osallistujayrityksiä kansainvälistymistä tukevien tahojen kanssa, klinikan suunnittelusta Ohjelmistoyrittäjät ry:n puolesta vastaava Matti Heikkonen kertoo.

Kansainvälistyminen elinehto

- Klinikka yhdistää hienosti tieteellisen tutkimuksen ja käytännön kokemukset. Keskustelut mentorien kanssa auttavat varautumaan eteen tuleviin asioihin ennakolta, välttämään virheitä ja suojautumaan riskeiltä. Klinikasta on ollut apua jo nyt, ja todellinen hyöty nähdään pidemmällä tähtäimellä, ensimmäiseen klinikkaan osallistuneen Frends Technologyn toimitusjohtaja Aino-Maija Fagerlund kiittää.

- Kansainvälistyminen on elinehto ohjelmistoalan yrityksille ja klinikka antaa mahdollisuuden oppia siinä tarvittavia tietoja ja taitoja tehokkaammin kuin perinteiseen tapaan kantapään kautta. Mentorointi oli erittäin mielenkiintoinen kokemus, ja hyvistä keskusteluista sai uusia ajatuksia myös oman yrityksen kehittämiseen. Uskon, että klinikka tulee olemaan toisella kierroksella vielä parempi, Frends Technologya mentoroinut ja valmennusryhmässä jatkava Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere kommentoi.

Tilaa kymmenelle valmennettavalle

Valmennusryhmässä ovat mukana muun muassa toimitusjohtaja F-Securen toimitusjohtaja Risto Siilasmaa, Senteran toimitusjohtaja Markku Toivanen, Nexit Venturesin partneri Artturi Tarjanne ja Nokian strategia-analyysipäällikkö Matti Heikkonen.

Marraskuussa alkavaan toiseen valmennusohjelmaan valitaan kymmenen lupaavaa kasvuhakuista ohjelmistoalan yritystä. Klinikan kansainvälistymistä käsitteleviin seminaareihin odotetaan noin sataa osallistujaa.

Yritykset voivat osallistua kansainvälistymisklinikkaan joko seminaarien kautta tai hakemalla yrityskohtaiseen valmennukseen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.