Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Väitöstutkimus:

Unihäiriöillä ja loppuunpalamisella läheinen yhteys

23.9.2005 12:17 Maanantaiaamut ovat olennaisia työuupumusriskin tunnistamisessa, väitöstutkimus vihjaa. Mittausten mukaan uupumuksen uhkaa potevat eivät viikon varrella olleet työtovereitaan väsyneempiä. Kuitenkin vain jälkimmäiset palasivat viikonlopun vietosta virkeinä.

Raskaan työuupumuksen vuoksi sairauslomalle joutuneet kärsivät usein vakavista unihäiriöistä, ja häiriöitä esiintyy tyypillisesti myös uupumisriskin alaisilla työntekijöillä, kertoo tuore tutkimus. Avoimeksi jää kuitenkin kysymys, aiheuttaako niin sanottu loppuunpalaminen uniongelmia vai onko uupumus uniongelmien seurausta.

Joka tapauksessa tutkimus tuo esiin olennaisen eron uupumisriskin alaisten ja vertailuryhmän vireystilassa. Työviikon aikana molemmat olivat yhtä väsyneitä, mutta kun viikonlopun tarjoama lepo virkisti toiset, uupumisriskin alaiset palasivat töihin yhtä väsyneinä kuin lähtivät viikonlopun viettoon.

- Kyse on siis puutteellisesta palautumisesta, toteaa uniongelmien ja loppuunpalamisen yhteyttä väitöstutkimuksessaan selvittänyt ruotsalainen Mirjam Ekstedt ja toivoo, että työntekijöiden uniongelmat ja väsymys ymmärrettäisiin tulkita eräänlaiseksi avunhuudoksi hyvissä ajoin ennen kuin työntekijä ajautuu niiden vuoksi sairauslomalle.

Tutkimuksensa Ekstedt on tehnyt Karolinska Institutetissa. Osallistujat olivat sairauslomalle loppuunpalamisen vuoksi joutuneita noin nelikymppisiä ja uupumisriskin alaisia noin kolmikymppisiä virkamiehiä, joiden lisäksi tutkimukseen osallistui vertailuryhmä.

- Aiemmissa tutkimuksissa ja keskusteluissa on pääosin puhuttu psykososiaalisista syistä stressin ja loppuunpalamisen takana, kun taas tässä tutkimuksessa on keskitytty fysiologisiin prosesseihin, Ekstedt kertoo. Unitutkimuksia hän kuvaa myös verraten pitkäkestoisiksi eli mittauksia ja seurantaa tehtiin kunkin osallistujan kohdalla useiden päivien ajan.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.