Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vain oman kännykän sointi on suloinen?

Työtoverien kehnot kännykkätavat kismittävät

26.9.2005 10:09 Työtoverien suosioon voi päästä yllättävän helposti. Irtopisteitä on luvassa jo siitä, ettei käytä kännykkää työympäristössä miten sattuu, vihjaa T-Mobilen Britanniassa teettämä kyselytutkimus.

Aktiiviset kännykän käyttäjät kaipaavat tapakasvatusta. Näin uskoo ainakin teleyhtiö T-Mobile, jonka Britanniassa teettämän kyselyn mukaan runsas kuusi kymmenesosaa työntekijöistä kärsii työtoveriensa huonoista ?mobiilitavoista?. Jotakuinkin yhtä monella näyttäisi tosin olevan kohentamisen varaa omissakin tottumuksissa.

Vajaa yhdeksän kymmenesosaa kyselyn vastaajista pitää sopimattomana sitä, että kännykät soivat kesken palaverin. Vielä useammat paheksuvat sitä, että kännykkään tuolloin myös vastataan. Neljä viidesosaa kyselyn noin viidestätuhannesta vastaajasta ei pidä siitäkään, että palaverien aikana luetaan ja lähetellään tekstiviestejä.

Samaan aikaan kuusi kymmenestä britistä myöntää, ettei aina edes oma kännykkä pysy vaiti palaverien aikana ja että joskus siihen tulee jopa vastatuksi kesken kaiken. Vain vajaata kahta viidesosaa vaivaa tai nolostuttaa oman kännykän pirinä kesken palaverin. Mikä tekee oman kännykän soinnista muita suloisemman, jää arvoitukseksi.

Jostain syystä brittejä ärsyttää kokouksissa vain kännykän näpelöinti. Vain vajaa kaksi viidesosaa kyselyn vastaajista pitää sopimattomana kännettavan tietokoneen käyttöä palaverin aikana.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.