Ajattelukin kärsii päätteen ääressä podetuista kivuista
3.10.2005 11:26 Istumätyöläisten hyvin tuntemat niska- ja selkävaivat haittaavat myös aivotyötä, vastikään valmistunut väitöstutkimus paljastaa. Tuhannen kohenkilön tutkimuksessa lihassärkyjä potevien muisti ei pelannut yhtä hyvin kuin kivuttomilla, eikä keskittymiskykykään ollut samaa luokkaa.
Suuri osa suomalaisten sairauslomista kirjoitetaan tuki- ja liikuntaelinsairauksen vuoksi. Kivut niskassa, hartiaseudulla, selässä ja käsivarsien alueella ovat varsin tuttuja vaivoja myös monelle päätteen ääressä työskentelevälle. Taukovoimistelu voi joskus käydä ensiavusta, mutta tarvittaisiinko lisäksi aivovoimistelua?
Umeån yliopistossa valmistuneen tutkimuksen mukaan istumatyötä tekeville tyypilliset kivut ja säryt yhdistyvät usein myös muistiongelmiin, eivätkä ongelmanratkaisu ja keskittyminenkään suju samoin kuin kivuttomilla.
Kaikkiaan noin tuhatta 35-80 -vuotiasta umeålaista kognitiivisin testein tutkineen Stefan Söderfjellin mukaan eroa kivusta kärsivien ja kivuttomien koehenkilöiden välillä oli myös ikääntymisessä. Kivusta kärsivillä ikääntymiseen liittyvä kognitiiviisten taitojen heikentyminen oli huomattavampaa kuin kivuttomilla, väitöskirja kertoo.
Söderfjellin mukaan tuore tutkimus osoittaa, että aikuisväestöllä yleisesti esiintyviin lihassärkyihin tulisi esimerkiksi työterveyshuollossa kiinnittää huomiota vielä nykyistä enemmän ja laajemmin.
Tutkimuksen koehenkilöt ovat olleet mukana niin sanotussa Betula-projektissa. Vuonna 1988 alkaneen laajan seurantatutkimuksen päähuomio on kohdistunut koehenkilöiden muistin toiminnan muutoksiin iän karttumisen myötä.
Söderfjellin väitöskirja tarkastettiin Umeån yliopistossa perjantaina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












