Pitkäkään vuokratyösuhde ei ole vakituisen veroinen
5.10.2005 07:21 Vuokratyöntekijät ovat motivoituneita, mutta eivät aina tyytyväisiä asemaansa. Epäkohtana pidetään etenkin sitä, etteivät edut pitkissäkään vuokratyösuhteissa ole samat kuin yrityksen omalla henkilöstöllä, työministeriön tilaama tutkimus kertoo.
Yrityksissä pitäisi selvittää tarkoin vuokratyövoiman käytöstä aiheutuvat kustannukset. Muun muassa tällaisen johtopäätökseen päätyvät tutkijat työministeriön äskettäin julkaisemassa Työntekijä vuokrattuna –raportissa.
Vaasan yliopistossa valmistuneen tutkimuksen mukaan yritysten tulisi vuokratyövoimaan liittyen pitää mielessään myös siitä aiheutuvat mahdolliset perehdytys-, laatu- ja tuottavuuskustannukset sekä muut välilliset kustannukset, joita voi syntyä esimerkiksi henkilöstön luottamuksen, työilmapiirin tai motivaation laskun myötä.
- Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä sellainen päätelmä, että ne yritykset, jotka osoittavat sitoutuvansa ihmisiin ottamalla heitä työsuhteisiin, voivat tällä hetkellä erottua myönteisellä työnantajakuvalla työmarkkinoilla. Tällä on merkitystä erityisesti niillä aloilla, joilla on käsillä työvoimapula, tutkimusraportissa huomautetaan.
Vuokratyöntekijät motivoituneita
Vuokratyöntekijät vaikuttavat tutkimuksen mukaan ahkerilta ja motivoituneilta työntekijöiltä. Omien sanojensa mukaan he tekevänsä parhaansa, osin vakituisen työpaikan toivossa.
Tutkimukseen osallistuneet henkilöstöpäälliköt ja yritysten vakituiset työntekijät kertovat puolestaan arvostavansa sitä, että vuokratyöntekijät helpottavat heidän työtaakkaansa. Lisäksi henkilöstöpäälliköt uskovat, että vuokratyövoiman käyttö auttaa joustamaan tuotannon vaihteluissa ja antaa suojaa markkinoiden mahdollisten notkahdusten varalle.
Ongelmatonta vuokratyö ei raportin mukaan kuitenkaan ole. Vuokratyöntekijöiden nykyinen asema "?johtaa helposti tilanteeseen, jossa esimerkiksi työtä tehdään ilman lomia, se voi loppua minä hetkenä tahansa ilman ennakkovaroitusta, siinä on toistuvasti perehtymistarvetta ilman siihen kohdennettua aikaa ja tukea, se voi ajoittua miten tahansa ja siitä maksetaan pienempää korvausta kuin vakituisille työntekijöille"?, kuuluu yksi tutkijoiden johtopäätöksistä.
Vailla vakituisten etuja
Vuosina 2004–2005 kerätyssä aineistossa vuokratyöntekijät pitävätkin suurimpana epäkohtana työssään sitä, että he eivät saa pitkään jatkuvissakaan vuokratyösuhteissa samoja etuja kuin vakituiset työtoverinsa. Vakituisten keskuudessa puolestaan saattaa esiintyä epävarmuutta, mikäli oma työnantaja ei osoita sitoutumishalua vuokratyöntekijöidensä suhteen. Usein vuokratyövoiman perehdyttäminen vaatii myös oman aikansa juuri työyhteisön vakituisilta jäseniltä ja esimiehiltä.
Tutkimuksen aineiston kerrotaan kattavan viisi yritystä, jokaisesta yrityksestä on valittu yksi tiimi tai ryhmä. Näistä haastateltiin vähintään yhtä vuokratyöntekijää, vakituista työntekijää, esimiestä ja henkilöstöpäällikköä.
Työntekijä vuokrattuna. Vuokratyövoiman käytön vaikutuksia työyhteisössä –tutkimus on ilmestynyt työministeriön työpoliittisten tutkimusten sarjassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











