Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Riittävätkö pienen yrityksen henkilöstöresurssit?

Laadun oppiminen ottaa oman aikansa

14.10.2005 07:04 Kuinka käy laadun edistäminen pieneltä porukalta? Pienten yritysten palkkalistoilla on harvoin henkilöitä, joiden keskeisin työväline olisi organisaation oppimista ja laatujohtamista koskeva käsitteellinen tieto. Pirkko Turjanmaan painotuoreessa väitöskirjassa yrityksen pienuus näyttäytyy tosin myös etuna, kun laadun oppiminen otetaan haltuun.

Laatu on tärkeä menestystekijä niin isoille kuin pienillekin yrityksille. Mutta onko niillä sen kasvattamisessa yhtäläiset mahdollisuudet?

Jyväskylän yliopistossa tänään väittelevän Pirkko Turjanmaan mukaan laadun edistämiseen liittyvät ongelmat voivat korostua pienissä yrityksissä. Niiden palveluksessa ei tyypillisesti ole johdon ja henkilöstön kehittämiseen erikoistuneita asiantuntijoita, joilla olisi organisaation oppimista ja laatujohtamista koskevaa käsitteellistä tietoa johdolle ja henkilöstölle välitettäväksi.

Yrittäjiltä ja työntekijöiltäkin saattaa puuttua laadun oppimiseen ja edistämiseen liittyvää osaamista. Turjanmaan mukaan laatu on osa käytännön toimintaa, mutta ongelma on siinä ettei laadun oppimisesta ei pystytä puhumaan toisille. Oppiminen tapahtuu pitkälti niin sanotun hiljaisen tiedon varassa. Laatua koskevat hyvät ja huonot käytännöt siis siirtyvät sellaisenaan henkilöltä toiselle ajan myötä.

Pieni koko voi olla myös etu

Kun pienessä yrityksessä pystytään käsitteellistämään laadun oppiminen ja sitä tukevat mekanismit, pieni koko tarjoaa väitöstutkimuksen mukaan selkeitä etuja suureen yritykseen verrattuna. Ajatuksen takana on laatujohtamisen keskeinen periaate: kaikkien osallistuminen. Pienessä työyhteisössä laadun oppimista koskeva tiedonkulku ja vuorovaikutus on vaivattomampaa kuin isossa – olettaen tietysti, että työyhteisön henkilösuhteet ovat kunnossa.

Pienen yrityksen etuihin kuuluu myös se, että yrittäjällä ja henkilökunnalla on yleensä suora vuorovaikutussuhde asiakkaisiin, jolloin asiakasnäkökulma ja asiakkaiden kuuleminen ovat helposti liitettävissä laadun kehittämiseen.

Uusi malli laadun oppimiseen

Väitöskirjassaan Turjanmaa esittää myös mallin, joka kuvaa laadun oppimista pienissä yrityksissä. Malliaan hän luonnehtii "?pehmeäksi lähestymistavaksi laatuun"? ja sen on määrä auttaa pieniä yrityksiä laadun oppimistapojen ja –vaiheiden jäsentämisessä samoin kuin tuoda käsitteitä käytännön kehittämisen tueksi.

Turjanmaan mallissa laadun oppiminen pienissä yrityksissä etenee piilevästä laadusta uudistavaan laatuun. Oppiminen alkaa keskustelun ja kokemusten vaihdolla, jolloin tutustutaan lähemmin vallitseviin käytäntöihin ja sisäistetään ne. Tuntemalla oma toiminta valmistaudutaan uudistavaan laadun oppimiseen.

Piilevästä laadusta päästään uudistavaan laatuun kolmen eri tason kautta. Tasot ovat sopeuttava, kehittävä ja uudistava laadun oppimisen taso. Siirtyminen tasolta toiselle edellyttää toiminnan tuntemisen ja laadun oppimisen syvenemistä sekä niiden seurauksena toiminnan muuttumista ja uudistumista. Laadun oppiminen on aluksi toiminnan, laadun ja oppimisen koulutusta ja oppimista. Tasolta toiselle siirryttäessä painopiste siirtyy yhä enemmän toiminnan kehittämiseen ja uudistamiseen.

Jyväskylän yliopistossa väittelevä Pirkko Turjanmaa on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon pääaineenaan kansantaloustiede ja kasvatustieteen lisensiaatin tutkinnon Oulun yliopistossa. Hän työskentelee Oulun seudun ammattikorkeakoulun kaupan ja hallinnon yksikössä yliopettajana. Turjanmaan väitöskirja on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Business and Economics.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.