Pitkä poissaolo syö työntekijän henkistä pääomaa
24.10.2005 07:35 Pitkä poissaolo työstä heikentää ammatillista lukutaitoa, paljastaa äskettäin Ruotsissa julkaistu tutkimusraportti. Tutkijoiden mukaan tällainen henkisen pääoman hupeneminen selittää myös, miksi esimerkiksi pitkien työttömyysjaksojen on havaittu vaikuttavan negatiivisesti myöhempään ansiotasoon.
Pitkä poissaolo työstä syö yksilön henkistä pääomaa ja vaikuttaa sen myötä myös myöhempään ansiotasoon, raportoi ruotsalainen työmarkkinatutkimusinstituutti IFAU (Institutet för arbetsmarknadspolitisk utvärdering).
Henkisen pääoman hupeneminen ilmenee tutkijoiden mukaan työhön liittyvän lukutaidon heikkenemisenä. Kun työntekijät ovat pitkään poissa työmarkkinoilta esimerkiksi työttömyyden tai vanhempainvapaan vuoksi, kyseinen taito heikkenee parin prosentin vuosivauhtia, tutkimusraportti paljastaa. Ansiotasoon tämä puolestaan näyttäisi tilastoissa vaikuttavan noin prosentin verran.
Tutkijoiden hyvin tutema ilmiö
IFAU:n tutkimusraportin mukaan pitkän työttömyys- tai vanhempainvapaajakson heijastuminen työntekijän myöhempään ansiotasoon on todistettu useissa eri tutkimuksissa. Näkemyksiä ilmiön syistä on sen sijaan esitetty verraten suppean tieteellisen tutkimuksen varassa.
Ruotsalaisraportin keskeiset havainnot ovat peräisin laajemmasta OECD-tutkimuksesta The International Adult Literacy Survey. Siinä selvitettiin, miten hyvin aikuiset ymmärsivät ja osasivat hyödyntää lukemaansa, työelämässä tyypillisesti esiintyvää tekstiä.
Kaikkiaan sadoille koehenkilöille tehtiin kaksi keskenään vertailukelpoista testiä: ensimmäinen vuonna 1994, toinen vuonna 1998. IFAU-raportissa tutkimustulokset on puolestaan yhdistetty kohenkilöiden työhistoriaa ja palkkaa koskeviin tietoihin.
IFAU:n Working paper –sarjassa numerolla 2005:21 ilmestyneen tutkimusraportin "?Time out of work and skill depreciation"? ovat kirjoittaneet Per-Anders Edin ja Magnus Gustavsson.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












