Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lisää kokemusta sijoitusyritykseen

Innofinance pestasi Sonera Zed -konkarin

Turkka Oksanen on yksi Sonera Zedin perustajista.

1.11.2005 10:44 Innofinance on kutsunut sijoitusjohtajakseen Turkka Oksasen, jolla on yli 15 vuoden laaja liikkeenjohdon kokemus ict-alalta. Sijoituspäälliköksi Innofinance palkkasi alkuvaiheen yritysten liiketoiminnan kehittämiseen ja rahoitukseen erikoistuneen Mari Lymysalon.

Oksanen on yksi Sonera Zedin perustajista, ja hän toimi Zedin johdossa tämän vuoden tammikuuhun saakka. Hän on toiminut internet-liiketoiminnassa vuodesta 1996 ja oli rakentamassa internetiä edeltävää TeleSampo -palvelua 1980-luvun lopulla.

Oksanen kertoo innostuneensa siemenvaiheen pääomasijoittamisesta, koska näin hän pääsee jatkamaan uusiin tekniikoihin perustuvien yritysten kanssa ja hyödyntämään kokemustaan ja laajaa kontaktiverkostoa konkreettisella, mutta kuitenkin uudella tavalla.

Lymysalo siirtyi Innofinanceen perustamastaan alkuvaiheen yritysten strategiseen konsultointiin erikoistuneesta Provestumista. Hän on aikaisemmin työskennellyt liiketoiminnan kehitystehtävissä Oplayossa ja mobiilipalveluiden ja -arvoverkkojen tutkijana VTT:ssa.

Vuonna 1997 perustettu Innofinance on yksityinen varhaisen vaiheen rahoitukseen erikoistunut pääomasijoitusyhtiö.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.

.