Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Isaac Sundarajan aloitti

Codenomicon poimi toimitusjohtajan Piilaaksosta

3.11.2005 15:14 Oululainen ohjelmistojen toimintavarmuustestaustyökalujen valmistaja Codenomicon nimitti Isaac Sundarajanin uudeksi toimitusjohtajakseen.

Aikaisemmin Sundarajan on toiminut merkittävien kansainvälisten ohjelmisto- ja järjestelmätoimitusyritysten johtotehtävissä, yhtiö taustoittaa. Odotus on, että Sundarajan kampeaisi kasvuyritys Codenomiconin uudelle tasolle Piilaakson huipputeknologiayrityksistä keräämänsä kokemuksen voimin.

Sundarajan on toiminut aiemmin johtotehtävissä CoWaressa, Cadencessa ja Intelissä. Kahdeksan CoWaren vuotensa aikana hän oli mukana kasvattamassa yritystä merkittäväksi järjestelmäsuunnittelutyökalujen valmistajaksi.

- Lisääntyvien tietoturvahyökkäysten myötä tuotekehityksen aikaisten toimintavarmuustestaustyökalujen tarve on kasvanut merkittävästi. Varhaisessa vaiheessa käytetyt tietoturvatestauksen työkalut vähentävät ohjelmiston julkaisun jälkeen löydettävistä tietoturvaongelmista aiheutuvia riskejä ja kustannuksia, Sundarajan sanoo.

Yrityksen perustaja ja toimitusjohtajan virkaa kantanut Ari Takanen siirtyy teknologiajohtajan paikalle.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.