Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Perussanoman oltava uskottava

Kova palkka ei riitä osaajien houkuttelussa

Arvotutkija Martti Puohiniemen mukaan raha ei enää ratkaise työpaikassa.

4.11.2005 16:23 Yrityksillä voi olla tulevina vuosina vaikeuksia saada riveihinsä päteviä työntekijöitä. Nuorten osaajien houkuttimeksi ei enää riitä kova palkka, ennustaa arvotutkija Martti Puohiniemi.

– Yhä useammat pitävät ihannetyönantajana sellaista yritystä, jolla on inhimilliset toimintaperiaatteet ja uskottava perussanoma, Puohiniemi sanoo.

Puohiniemi on valtiotieteiden tohtori, joka on kahden vuosikymmenen ajan kartoittanut laajoilla kyselytutkimuksilla suomalaisten arvomaailmaa. Hän sanoo itsekin yllättyneensä, kuinka vähän arvot ovat muuttuneet taloudellisista ja sosiaalisista myllerryksistä huolimatta.

– Työ on edelleen suomalaisille isänmaallisuuttakin tärkeämpi asia, Puohiniemi suhteuttaa.

Pk- ja julkinen sektori sitoutuneinta

Puohiniemen tutkimuksen mukaan motivoituneimmat työntekijät löytyvät Suomessa pk-yrityksistä ja ehkä hieman yllättäen julkiselta sektorilta.

– Pörssiyhtiöiden olisi kyllä syytä huolestua tällaisista tutkimustuloksista. Näyttäisi siltä, että säästöjen kanssa painivat kuntien työntekijät ovat keskimäärin omistautuneet työlleen enemmän kuin monien suuryhtiöiden henkilöstö.

Puohiniemeä huolestuttaa vallalla oleva formaattiajattelu yrityksissä. Työnantajat hukkaavat hänen mielestään henkilöstökapasiteettia, kun työlle annetaan tiukat raamit.

- En tarkoita, että töissä pitäisi velttoilla tai että henkilöstön ei tarvitse piitata taloudellisesta tuloksesta. Nuoruuden into on kuitenkin sellainen voimavara, että sitä ei yritysten kannattaisi jättää käyttämättä.


Jutun kirjoitti: Matti Remes

Matti Remes

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.