Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimihenkilöbarometri:

Kiire jarruttaa osaamisen kasvua

7.11.2005 10:46 Osaamisen ja ammattitaidon kehittämisellä on arkinen haastaja: kaksi kolmesta toimihenkilöstä kokee kiireen esteeksi, viestii STKK:n tuore barometri. Se kertoo myös, että erityisaloilla huoli oman työn jatkumisesta on kasvanut huomattavasti. Samaan aikaan tehdään ahkerasti ylitöitä.

Kivaa, mutta paikoin myös kovaa. Näinkin voisi luonnehtia suomalaisen toimihenkilön arkea. STTK:n juuri julkistaman toimihenkilöbarometrin mukaan seitsemän kymmenestä oli nauttinut viime aikoina työstään usein tai melko usein.

Vapaa-aikaansa olivat tyytyväisiä vielä useammat. Lähes kahdeksan kymmenestä vastaajasta sanoi nauttineensa elämästään vapaa-ajalla. Säännöllisesti ylitöitä tekeviä nähtiin kuitenkin tässä joukossa harvemmin kuin ylitöihin joutumattomia.

Ylitöissä yhä useammin?

Ylitöitä tehtiin useammin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Kyselyn vastaajista 11,6 prosenttia ilmoitti tekevänsä ylitöitä säännöllisesti, minkä lisäksi joka toinen teki ylitöitä satunnaisesti. Varsinkin erityisaloilla ylitöitä paiskittiin ahkerasti: yksi kymmenestä teki viikossa säännöllisesti ylitöitä vähintään kymmenen tuntia.

Viidesosa vastaajista arvioi ylitöiden määrän kasvaneen viimeisen vuoden aikana. Vastaava arvio esitettiin myös edellisessä, vuonna 2003 tehdyssä kyselyssä.

Neljä viidestä sai barometrin mukaan ylitöistään työaikalain mukaisen rahakorvauksen tai vapaa-aikakorvauksen. Kahdeksalle prosentille ylityöt korvattiin osittain.

Huoli huomisesta painaa erityisaloilla

Oman työn jatkuminen mietittytti varsinkin määräaikaisessa palvelussuhteessa olevia sekä erityisalojen työntekijöitä. Määräaikaisessa palvelussuhteessa olevista barometrin vastaajista joka kolmas piti palvelussuhteensa jatkumista epävarmana, kun taas kokoaikaisista näin ajatteli vain joka kymmenes.

Erityisaloja edustavan Erton jäsenillä huoli työn jatkumisesta on barometrin mukaan lisääntynyt huomattavasti. Työpaikkansa arveli olevan uhattuna nyt jo 37 prosenttia ertolaisista, kun osuus vielä kaksi vuotta sitten jäi 17 prosenttiin.

Ertolaiset olivat barometrin mukaan myös selvästi muita pessimistisempiä tulevaisuuden suhteen. Kuusi kymmenestä ertolaisesta sanoi olevansa toivorikas tulevaisuuden melko harvoin tai erittäin harvoin. Kaikkia barometriin osallistuneita tarkasteltaessa tilanne oli jotakuinkin päinvastainen: kuusi kymmenestä oli ollut toiveikas tulevaisuuden suhteen usein tai melko usein.

Kiire kehittämisen esteenä

Osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen koetaan vaikeaksi kiireen keskellä. Kaksi kolmesta vastaajasta oli sitä mieltä, että työpaikalla koettu kiire on este oman osaamisen ja ammattitaidon kehittämiselle. Useamman kuin joka kolmannen mielestä kehittymistä haittasi myös sijaisten puuttuminen, töiden huono organisointi ja voimien riittämättömyys.

Työn ja perhe-elämän vaatimuksetkin kykeni vaivatta yhdistymään vain noin puolet vastaajista. Ongelmalliseksi asia koettiin etenkin, jos perheessä oli kotona asuvia lapsia.

STTK:n joka toinen vuosi toistuva barometrikysely tehtiin maalis-huhtikuussa 2005. Lomake postitettiin lähes neljälletuhannalle jäsenelle. Vastausprosentiksi saatiin 40. Naisia vastanneista oli lähes seitsemänkymmentä prosenttia.


Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.