Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Seitsemän jäsenen ryhmä

Olkinuora odotetusti YLEn nuijanvarteen

29.11.2005 18:05 YLEn hallintoneuvosto on nimittänyt seitsemänjäsenisen hallituksen vuodelle 2006. Hallituksen puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Hannu Olkinuora ja jäseninä konsernijohtaja Jukka Alho, lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula, kansanedustaja Jouni Backman, johtaja Gunvor Kronman, viestintäjohtaja Velipekka Nummikoski ja ohjaaja Raija-Sinikka Rantala.

Yhtiön ulkopuolisen hallituksen nimittäminen perustuu yleisradiolain 1.1.2006 voimaan astuvaan uudistukseen. Uusi hallitus aloittaa työnsä ensi vuoden alussa. Samalla hallituksen valtuudet laajenevat.

Yleisradiolain mukaan hallituksen tulee muun muassa valita ja vapauttaa yhtiön toimitusjohtaja ja yhtiön muu ylin johto sekä vahvistaa heidän palkkansa, päättää seuraavan vuoden talousarviosta, kutsua koolle yhtiökokous ja valmistella käsiteltävät asiat ja antaa yhtiön toiminnasta vuosittain kertomus Viestintävirastolle.

Lisäksi hallituksella on muita osakeyhtiölaista johtuvia tehtäviä.

Filosofian kandidaatti Hannu Olkinuora toimii tällä hetkellä toimitusjohtajana ja partnerina Bona Mente Oy:ssä. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Alpress Oy:n toimitusjohtajana, Alma Media Oyj:n konsernijohdon jäsenä sekä vastaavana päätoimittajana Svenska Dagbladetissa ja Aamulehdessä.

DI Jukka Alho on Suomen Postin konsernijohtaja, Maria Kaisa Aula entinen kansanedustaja ja pääministerin erityisavustaja, Jouni Backman kansanedustaja ja entinen ministeri, FM Gunvor Kronman Hanasaaren johtaja, VTM Velipekka Nummikoski Elisa Oyj:n viestintäjohtaja ja teatteritieteen lisensiaatti Raija-Sinikka Rantala teatteriohjaaja ja aiempi Helsingin kaupunginteatterin johtaja.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.