Lapsenteossa mietitään pari- ja työsuhdetta
16.12.2005 07:20 Parikymppisenä perheen perustavat pitävät miestä ensisijaisena perheen elättäjänä, kun taas kolmikymppiset naiset pitävät myös omaa työssäkäyntiään tärkeänä, kertoo Väestöliiton perhebarometri. Lapsen saamisen vaikutus työ- ja uramahdollisuuksiin puhuttaa kuitenkin molemmissa ikäryhmissä.
Milloin on lasten aika? Väestöliiton tuorein Perhebarometri paljastaa eroja kaksi- ja kolmikymppisten naisten näkemyksissä.
Kolmikymppisille naisille opintojen loppuun saattaminen on tärkeimpiä ehtoja esikoisen hankinnalle. Heille myös vakituisen työpaikan saaminen tai sopiva hetki työssä ovat usein ratkaisevia tekijöitä ensimmäisen lapsen hankinnalle.
Parikymppisillä äideillä elämämäntilanne on erilainen, minkä vuoksi olennaisia kysymyksiä lasten hankinnassa ovat Perhebarometrin mukaan esimerkiksi vuokra-asunnon saamisen helpottuminen, tilavamman asunnon hankkiminen, sopiva hetki pitää taukoa opinnoissa samoin kuin se, että puoliso on saanut vakituisen työpaikan.
Parikymppiset näkevät miehen elättäjäksi
Kaksikymppisille mies on ensisijainen perheen elättäjä, mutta kolmikymppiset naiset pitävät myös omaa työssäkäyntiään tärkeänä. Heistä valtaosa käykin kokopäivätyössä. Ennen synnytystä jopa 88 prosenttia kolmikymppisistä naisista on palkansaajina, enimmäkseen vakituisissa työsuhteissa.
Kaksikymppisistä iso osa on opiskelijoina, kotiäiteinä tai työttömänä, tutkimus kertoo. Kaksikymppisillä niin ikään puolisoa alhaisemmat tulot ovat omiaan vahvistamaan yhden elättäjän mallia, joskin myös kolmikymppisten naisten käteen jäävät tulot ovat Perhebarometrin mukaan vain 65 prosenttia miesten tuloista.
Työuraan liittyvät huolet yhdistävät
Kolmikymppisistä 71 prosentilla on opisto- tai yliopistotutkinto, kun taas parikymppisistä 63 prosentilla on korkeintaan ammattikoulutasoinen koulutus. Samoin eroa on sosioekonomisessa asemassa: vanhemmassa ryhmässä on enemmän toimihenkilöitä, johtavassa asemassa olevia ja yrittäjiä, kun taas nuoremman ryhmän edustajat kuuluvat useammin työntekijöihin.
Vaikka taustoissa on eroja, Perhebarometrin mukaan molemmissa ikäryhmissä tuoreet vanhemmat kuitenkin sanovat, että työuraa ja lapsia ei ole todellakaan helppo yhdistää. Naiset myös toteavat, että lapsen saanti on heikentänyt työ- ja uramahdollisuuksia.
Työsuhde tärkeä, parisuhde pääosassa
Ainakin yksi asia pari- ja kolmikymppisiä perheellistyjiä näyttäisi kaikesta huolimatta yhdistävän. Kaikkein tärkein ehto sille, että lasta on lähdetty harkitsemaan, ei suinkaan ole työsuhde vaan se, että parisuhde puolison kanssa koetaan turvalliseksi ja hyväksi. Tätä mieltä on 91 prosenttia kolmikymppisinä ja 84 prosenttia kaksikymppisinä perheellistyneistä.
Malli hankkia lapsia nuorena näyttää myös "?periytyvän"? omilta vanhemmilta. Kaksikymppisten vastaajien omat äidit ja isät ovat keskimäärin nuorempia perheellistyessään kuin kolmikymppisten, tutkimus kertoo. Sen mukaan varhain perheellistyvät ovat myös halukkaampia hankkimaan useampia lapsia kuin kolmikymppiset.
Yli 30-vuotiaana perheellistyminen on Suomessa yleistynyt, kun taas nuorena, alle 25-vuotiaana perheellistyneiden osuus ensisynnyttäjistä on pienentynyt.
Tiedot ilmenevät tuoreesta Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen julkaisemasta Perhebarometri 2005:sta, jonka on tehnyt tutkija TtM Pirjo Paajanen. Barometrin teemana on Eri teitä vanhemmuuteen – kaksikymppisenä ja kolmekymppisenä lapsen saaneiden näkemyksiä perheellistymisestä ja vanhemmuudesta.
Perhebarometri perustuu tammi-maaliskuussa 2005 tehtyyn valtakunnalliseen postikyselyyn, joka lähetettiin viidelletuhannelle avio- tai avoliitossa elävälle vuosina 1979-84 ja 1969-74 syntyneille alle 3-vuotiaan esikoisen isälle ja äidille. Kyselyn vastausprosentti oli 53.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone














