Ajaako bussi työsuhdeauton ohi?
2.1.2006 13:14 Työsuhdeautolle on vuoden alusta tarjolla uusi vaihtoehto: työsuhdematkalippu joukkoliikenteeseen. Lipulla voi toki matkustaa myös vapaa-aikana.
Sujuisivatko työmatkat rattoisammin raiteilla tai bussissa? Tätä pohditaan monilla työpaikoilla, kun työsuhdeautot saivat vuoden vaihduttua saivat ainakin teoreettisen haastajan: uuden työsuhdematkalipun. Työpaikkakohtaisesti päätöksen lipun käyttöönotosta tekee työnantaja.
Uudella työmatkakäytännöllä halutaan kasvattaa jo pitkään laskussa ollutta joukkoliikenteen suosiota etenkin kaupunkiseuduilla. Työnantajan ainakin osin kustantamalla lipulla työntekijä voi tehdä päivittäiset asunnon ja työpaikan väliset matkat, työasiointiin liittyvät matkat sekä vapaa-ajan matkansa.
Vapaa-aikana ei minne tahansa
Rajansa työsuhdelipulla matkustamisessa kuitenkin on vapaa-aikaa ajatellen: veroetu koskee vain lippuja, jotka on annettu asuinpaikan ja työpaikan välistä matkaa varten eli esimerkiksi työntekijä, jonka koti ja työpaikka sijaitsevat Helsingissä, ei voi saada työsuhdematkalipuksi seutulippua.
Työsuhdematkalippuun sisältyvän veroedun edellytyksenä on niin ikään se, että matkalipun käyttöoikeus on vain työntekijällä. Henkilökohtaisen matkakortin sijaan esimerkiksi haltijakohtainen matkakortti ei siis työsuhdematkalipuksi käy.
Useita toteutustapoja
Joukkoliikenteessä työsuhdematkalippu ei käytännössä ole oma lippulajinsa vaan käytössä ovat tavanomaiset matkakortti- ja lippujärjestelmät. Ehtona on, että matkalipun hankkii työnantaja. Jos palkansaaja ostaa lipun itse ja työnantaja maksaa työntekijälle lipun hinnan tai osan siitä, työnantajan maksama osuus on kokonaan työntekijän palkkaa.
Käytännössä työnantajan tulee siis tehdä liikennöitsijän tai lipunmyyntiorganisaation kanssa sopimus työsuhdematkalipusta palveluksessaan oleville nimetyille henkilöille. Olennaista on, että työnantaja maksaa ainakin oman osuutensa matkalipun hinnasta suoraan liikenteen harjoittajalle, kuten pääkaupunkiseudulla YTV:lle tai esimerkiksi VR:lle. Muutoin työntekijä voi hankkia ja ladata lippunsa itse.
Etua vai ei?
Uuden työmatkalippukäytännön rinnalla verotusjärjestelmässä säilyy mahdollisuus työmatkavähennykseen. Se on myös yksi tekijä, joka työntekijän on syytä muistaa edullisinta työmatkavaihtoehtoa laskiessaan.
Työsuhdematkalipusta saataviin hyötyihin ja kustannuksiin vaikuttavat sen toteutustavan lisäksi muun muassa henkilön palkka ja työmatkakulujen verotuksessa vähennyskelpoinen määrä sekä työnantajan osallistuminen lipun rahoitukseen. Vähimmillään työnantajan osuus työsuhdelipusta on 25 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











