Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viidenneksen lihavia enemmän

Hoikat naisjohtajat tienaavat parhaiten

13.1.2006 12:48 Ulkonäöllä on väliä, painolla on väliä. Ja ne vaikuttavat naisen palkkaan, jos hän työskentelee johtajana, erityisasiantuntijana tai vaikka ylemmässä virkamiesasemassa. Näin kertoo tutkimusprofessori Kaisa Kauppisen tekemä tuore tutkimus.

Tutkimuksen mukaan hoikkien ylempiin ammattiasemiin kuuluvien naisten kuukausitulot olivat 20 prosenttia korkeammat kuin lihavilla ja ylipainoisilla saman ammattikategorian naisilla.

Sen sijaan painolla ei juuri ollut yhteyttä naisten tulotasoon, kun tarkasteltiin alempia ammatin, koulutusasteen ja sosioekonomisen aseman naisryhmiä. Tutkimusaineisto on vuodelta 2003.

"Tulos hätkähdytti"

Tulos hätkähdytti itse tutkijankin, vaikka se oli Työterveyslaitoksella työskentelevän Kauppisen mielestä "?aika odotusten mukainen"?.

– 20 prosentin ero palkassa on aika hätkähdyttävää. Varsinkin, kun se on kova mittari, eikä perustu erimerkiksi mielipiteeseen, Kauppinen sanoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin painoindeksin ja kuukausitulojen välistä yhteyttä.

Tutkimus kertoo myös, että naisten ulkonäkövaatimukset näyttäisivät viime vuosina korostuneen. Vuoden 1997 aineistossa ei ole yhtä selkeää painoindeksin ja tulojen välistä yhteyttä kuin vuoden 2003 aineistossa.

Kauppinen ei kuitenkaan halua puhua uhri-käyttäytymisestä – siitä, että ulkonäkö määräisi hallitsemattomasti.

– Monet naiset sanoivat, että on mukavaa, kun voi leikitellä ulkonäöllään. Asiaan liittyy paljon omaehtoisia valintoja ja mahdollisuuksia itsestä huolehtimiseen, hän sanoo.

– Esimerkiksi aamumeikkaus on eräänlainen riitti. Jotain, jolla piristää itseään.

Hoikkuus jyrää

Kauppinen varoo tekemästä kovin suoria johtopäätöksiä. Hän asettelee sanansa hyvin varovasti todetessaan, että nainen, joka haluaa hallita painoaan, saattaa pyrkiä hallintaan myös muissa asioissa.

Ei siis ole ihan sattumaa, että hoikkia naisia on paljon vaativissa tehtävissä. Mutta yleistykset ovat vaarallisia.

Kauppinen muistuttaa myös, että tulokset antavat aiheen kysyä, edellyttääkö johtavassa asemassa menestyminen ja asiantuntijarooliin pääseminen naisilta sopeutumista hoikkuutta korostavaan naiskuvaan. Ja esiintyykö näissä ammattiryhmissä käytäntöjä, jotka valikoivat pyylevät vähemmän palkitseviin tehtäviin?

Ja sitäkin pitää vielä tutkia, johtuvatko valinnat ja käytännöt yksilöstä itsestään vai työkulttuurista.

Kaisa Kauppinen alusti aiheesta "?Onko ulkonäöllä väliä?"? naistutkimuksen kansainvälisessä konferenssissa Helsingissä torstaina.

Jutun kirjoitti: Heidi Hagelin

Heidi Hagelin

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.